sunnuntai 06. huhtikuun 2014

Sunnuntaiaamun haaveilut ( & voimaannuttava vihreä)

Huomenta!

I see green! 🙂 Voimaannuttavaa vihreää. Kerrankin meillä kasvaa jotkut mun ihan itse istuttamani jutut! Ollakin, että kyse on vain pääsiäisruohosta, mutta silti oon ihan innoissani. Mähän olen tunnettu siitä, että saan kaktuksetkin kuolemaan alta aikayksikön. Onneksi tajusin viedä taas hyvän sään aikaan sen huonekuuseni mummulaan hoitoon. Se alkoikin jo uhkaavasti roikottaa oksiaan alaspäin. Otan sen taas joulukuun alussa kotiin 🙂 
On meillä kyllä tosiasiassa tällä hetkellä muutakin vihreää täällä istutettuna kuin pääsiäisruohot; isompi pikkuinen kylvi ruiskaunokin siemeniä (ottamatta kantaa poliittisiin asioihin 😉 ja pienempi jotain valkoista kukkaa. Ja molemmat on versonnut hyvin. Saas nähdä, koska ne saa siirtää ulos. Kovin on kylmää keliä eikä tietoakaan keväästä. Viime vuonna vei reilun pari viikkoa, ennen kuin sisälle tuomani omenapuun oksat alkoivat edes versoa. Nyt versovat ihan muutaman päivän jälkeen. Toivottavasti ovat juuri kukassa ensi viikonloppuna, kun on ne tytsyjen sukulaissynttärit.
Tuli äidin kanssa puheeksi, että on viemässä tällä hetkellä käyttämättömän sivustavedettävän tosi vanhan sohvasängyn maalle, mutta mulla on jotenkin nostanut taas tuo aavistuksen pehmeämpi sisustustyyli päätään. Ja funtsasin, että olisko meillä sille  käyttöä. Nyt se on maalattu alkuperäiseen asuunsa eli oranssinruskeaksi, mutta sain luvan käsitellä sen valkoiseksi jos otan sen meille. Tai mustaksi. Mustana se sopis ehkä paremmin tuohon ruokapöydän toiselle puolelle seinää vasten. Toisi mukavasti särmää ruokatilaan. Tosin nyt mä olen haaveillut myös mustasta ruokapöydästä ja taas niistä valkoisista DSR-tuoleista. Kolme valkoista DSR-tuolia, kaunis musta pöytä (esim tämä) ja toiselle puolelle valkoiseksi käsitelty sivustavedettävä. Mix’n match. Enää ei puutu kuin ylimääräinen pari tonnia 🙂 Olin jo ihan varma, että perjantainen eurojackpot tuli meille. Eipä se kauas mennyt, mutta silti ei auta näihin mun ainaisiin sisustushaaveisiin millään tavalla.
Aika laskeutua maan pinnalle tuolta haavemaasta. Haaveilu on ihanaa!
Me lähdetään nyt köröttelemään kohti Espoota ja kummipojan 2-vuotissynttäreitä 🙂
Kiitos kaunis runsaista kommenteistanne eiliseen ruokapostaukseen, vastailen niihin autosta.
Niin huippua, että noinkin tärkeä asia mulle (ruoanlaitto) saa ihanan vastaanoton myös teiltä lukijoilta.
Olette kerrassaan parhaita! 🙂
Suloista sunnuntaita 
PS. muistakaahan, että se alennuskoodi tuonne ihanaakin ihanampaan sisustuskauppa House by F:ään on enää tämän päivän voimassa. Alekoodi ja tarkemmat speksit löytyvät täältä.
PPS. juu, näitte oikein; meillä on vielä jouluvalokranssi ruokatilan ikkunassa. Harvoin sitä kuitenkaan enää päällä pidetään 😉

18 Responses to “Sunnuntaiaamun haaveilut ( & voimaannuttava vihreä)”

  1. JohannaL sanoo:

    Ihania kuvia. On tuolla vihreällä kyllä valtava voima 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Johanna ♥
      Jotenkin tuo vihreä antaa toivoa…se on ikään kuin uuden alku 🙂
      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  2. Tiina sanoo:

    Oih ja voih, sanon minä. En ole vähään aikaan käynyt blogissasi ja mitä kaikkea ihanaa täältä löytyikään. Olen ihan sanaton. Kiitos Maria ihanan inspiroivasta blogistasi!

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunis Tiina ♥
      Ihanaa, kun tulit taas visiitille ja ehdit jättämään kommentin 🙂

      Ilo on minun puolellani, kiva kuulla, että blogini inspiroi!
      Mukavaa alkanutta viikkoa 🙂

  3. Iitu sanoo:

    Ihania kuvia!
    Pakko oli käydä heti näpyttelemässä tilaus,kiitokset vinkistä ja alekoodista.
    Mukavaa sunnuntaita ja synttäreitä teille!
    Terv.Iitu

    • Maria sanoo:

      Kiitos Iitu ♥
      Loistavaa, että sullekin tuli tuo alekoodi tarpeeseen. Nettikaupasta olisin voinut ostaa ihan kaikki tuotteet 🙂

      Kiitos ja ihanaa alkanutta viikkoa sinne!

  4. AnuElina sanoo:

    Ihanaa viherrystä! Minä kylvin ohran torstaina, nyt odottelen milloin vihreää alkaa pukkaamaan. Viikko sitten (vai oliko jo aikaisemmin?) hain koivunoksia, ja nyt niissä on ihanat pienet vihreät lehdet. Kevät on täällä!

    • Maria sanoo:

      Kiitti AnuElina ♥
      Nopsaahan nuo alkavat pukkaamaan vihreää 🙂 Viime vuonna meillä ei ollut rairuohoa lainkaan, joten nyt istutettiin niitä senkin edestä 😀
      Oih, mäkin haluaisin koivunoksia sisään…mutta ollaan kaikki koivulle allergisia :/

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

  5. Mitenkäs minä aina kuvittelen, että teillä on ne DSR:t jo :)?! Hyvältä kuulostaa tuo suunnitelmasi vanhan ja uuden/romanin ja modernin liitosta! Mulla kanssa on ehkä hitusen pehmentynyt maku tässä kevään aikana. Ei nyt mitään suurta aallokkoa sisustusmaun muutoksessa, mutta sellaista pientä liplatusta :). Ja kiitti ideasta, juuri eilen mietin, mitä teen vanhalle lasipurkille, joka lojuu kaapissa tyhjänpanttina. Mutta ohjaajan siihen vois kylvää. Kauniita kylvöjä siis siellä teillä!!

    • Ääh ja plääh tämän sanaennustuksen kanssa. Sanakirjanhan tuon miun viestin lukemiseen jo tarvii.

      Romani=romsu
      Ohjaaja=ohra.

      Sillä lailla.. Mukavaa sunnuntaita! 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitti Hanna ♥
      Ja hei, mä ymmärsin ilman sanakirjaakin 😀
      Joo, DSR:t on haaveiden tasolla vasta. Mut jos pyytäis yhden joka vuosi äitienpäiväsynttärijoululahjaks niin kuuden vuoden päästä olisi tilanne jo toinen 😉

      Hei olehan hyvä, jostain lehdestä bongasin tuon lasipurkkivinkin! Oikein kivannäköinen ja toimiva 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  6. Vihreä tuo tulevan kevään ja kesän sisälle jo nyt. Tuskin maltan odottaa, että sitä olisi myös ulkona.

    • Maria sanoo:

      Totta, vihreä on merkki kesästä! Ja varsinkin tykkään siitä ihan alkukesän vihreästä, kun koivut ovat juuri puhjenneet lehteen.

      Ihanaista alkanutta viikkoa ♥

  7. Iisa sanoo:

    Kevät ja vihreä ♡ Mä mietinkin, että mihin kylväisin pääsiäisruohoa, ja nytpä tiedän! Täytyykin ottaa tuo kylväminen huomisen työlistalle. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    • Maria sanoo:

      Kevät ja vihreä on kyllä lyömätön pari 🙂
      Hillopurkki on oiva pääsiäisruohon kylvöastia! Yleensä olen suosinut niitä matalia lautasia yms, mutta nämä ovat jotenkin näyttävämmät!

      Kivaa alkanutta viikkoa ♥

  8. Anu sanoo:

    Mahtavan keväisiä kuvia:)
    pitäis laittaakin rairuohot kasvamaan.mä annan ääneni mustalle penkille tuohon tauluhyllyn alle(vaikket kysynytkään..:),tois kivasti särmää tuohon kiiltävään valkoiseen pöytään niinku sanoitkin.
    mulla pöytäpohdinta jatkuu..harvinaista etten oikein tiedä mitä haluan:)
    Mukavaa viikonalkua!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Anu ♥
      Ja kiitos äänestä mustan penkin puolesta 😀 Ainut haittapuoli on, että se ei mene tämän pöydän kanssa, sillä pöytä on liian pitkä. Joten vaatii uuden pöydän…hmmmm…

      Ruokapöytä on aika iso ja pitkäaikainen ostos, joten sitä kandee miettiä hartaasti. Tällä hetkellä mä haluan tuollaisen pöydän kuin tämän päivän postauksessa. Tää mieli muuttuu joka päivä 😀

      Kivaa alkanutta viikkoa sinnekin ♥

  9. Maria sanoo:

    Ihania kuvia, rrrrrrakastan luonnonvaloa valkoisessa huoneessa jossa on viherkasveja ! Ei ihmekään kun lempparivärit on valkoinen ja vaaleenvihreä 😀 hih !

    -Maria

    http://dejiss.blogspot.com

Kommentoi