keskiviikko 05. helmikuun 2014

Tuorepuuro messiin ja menoks!

Moikkamoi!

Mä otin reilu vuosi sitten kaurapuuron takaisin ruokavalioon ja hetkeäkään en ole katunut. Ainut asia, joka ”tökkää” aamuisin on se, että kuuma kahvi ja kuuma puuro tekee helposti tuskiksen. Koska kylmä kahvi ei mulle maistu, niin puuro saa luvan olla kylmää. Kiitos tämän hetken trendiaamupalan, tuorepuuron, aamuni ovat taas vähemmän tuskaisempia (kuumempia ;). Tuorepuuroonhan voi periaatteessa laittaa mitä vain, mutta mulla on tapana tehdä se näin:

1 dl maitoa
1,5 dl maustamatonta jugurttia (tai turkkilaista jugurttia)
1 dl kaurahiutaleita (ei pika, vaan ihan niitä kunnon)

-> sekoita keskenään ja lisää (ihan omien mieltymysten mukaan):

banaanimössöä
jäisiä vadelmia ja mustikoita
gojimarjoja
maca-jauhetta
pellavansiemeniä
hunajaa
kanelia, kardemummaa tai muita mausteita
Sitten purkki jääkaappiin yöksi. Aika usein syön jo kotona aamupalan, mutta niinä kiireisimpinä aamuina tuo puuropurkki tulee töihin mukaan. Ylläolevasta annoksesta olen syönyt nyt neljänä aamuna ja vielä riittäisi huomisellekin, mutta katsotaan aamulla koostumus (enkä muista koska tuo maito menee/meni huonoksi). Välillä lisään päälle vielä mustikoita ja hunajaa, jos puuro on liian kitkerää.
Tässä pikkulauantaille vinkki hyvästä, helposta ja terveellisestä aamupalasta. 
Sunnuntaina paistettiin taas tapamme mukaan kylkeen munakasta. 
Siinä toinen hyvä, helppo ja terveellinen aamupala 🙂
Keskiviikkoterkkusin,
 Runebergin päivää toivotellen 

10 Responses to “Tuorepuuro messiin ja menoks!”

  1. Anonymous sanoo:

    Tuorepuuroon myös hurahtanut, mutta mulla tulee edellis iltana liotetut tattarinjyvät ja hirssi. Makua antamaan
    parit taatelit ja mantelit, myös yön yli liotetut. Aamulla vaan survasen Bamixella sekaisin, hienoksi puuroksi. Nam
    että on hyvää, Ruohonjuuresta kehuttiin että kantsii laittaa seuraavaksi chian-siemeniä myös.
    Malttamattomana odotan kesää kun voi laittaa puuron päälle tuoreita marjoja
    Terkuin Marja

    • Maria sanoo:

      Kiitos Marja vinkeistä!
      Tuo puuron hienonnus Bamixilla kuulostaa hyvältä, kuten myös nuo taatelit, mantelit ja chia-siemenet. Täytyykin kokeilla eri variaatiota. Myös tattarinjyvistä ja hirsseistä 🙂

      Mukavaa torstaita!

  2. Mirka Salo sanoo:

    Oi ihanan kuuloista! Pakko kokeilla myös itse :)!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mirka 🙂
      Tuo on ihan kuin taikinaa söisi, jos tuohon lisää kardemummaa. Ikään kuin pullataikinaa aamupalaksi vetelisi 🙂

      Muksaa torstaita!

  3. Täällä on myös ollut muutamana päivänä viikossa käytössä tuorepuuro. Mä laitan jugurtin sijaan rahkaa (Skyr on hyvä) ja muuten sitten marjoja, kaurahiutaleet, maidon, pellavansiemenet yms.
    Toimii ja on helppo aamulla vain napata messiin. 🙂

    • Maria sanoo:

      Heipsankeipsan!
      Tuorepuuro rules ja hei kiitti ihana vinkistä, täytyykin kokeilla tuota Skyriä tuorepuuroon. Se on kyllä hyvänmakuista rahkaa.
      Puss ja ihanaa perjantain aattoa 🙂

  4. Nanne sanoo:

    Wau, miten upeita kuvia! Ja tuorepuuroa, oi nam! 🙂

    http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/

  5. Anu sanoo:

    täytyypä testata.aamuisin ei viitti/jouda puuroja keitellä:)

Kommentoi