tiistai 24. syyskuun 2013

Nostalginen kattaus

Moikka,
olen otettu, että pääsin jo toisena vuotena peräkkäin Indiedays Inspiration bloggaajana mukaan huikeaan Indiedaysin Arabia-kampanjaan, jossa etsitään Suomen Kauneinta Kattausta. Ja erittäin innoissani olen, että vihdosta viimein saan näyttää teillekin nämä kuvat, joiden parissa suloisen sunnuntaini vietin. Päivä ei voisi mennä paremmin, jos sen saa viettää kauniiden astioiden, kattauksen ja hyvän ruoan parissa!

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Arabian kanssa ja se sisältää mainoslinkkejä. 
Osa esitellyistä astioista on saatu Arabialta tätä yhteistyötä varten.
Kuten te blogini  lukijoina tiedätte, katan niin arkena kuin juhlapyhänäkin. Koko perheelle, vain itselleni tai ihanille ystävillemme. Olen sitä mieltä, että kattaus on todellakin puoli ruokaa. Kauniisti katettuun pöytään on kunnia istua. Se kertoo jo pöytään istuvallekin sen, että häntä arvostetaan. Hänen viihtyvyytensä eteen on nähty vaivaa. Itse, kuten varmasti moni blogini lukijakin, ihannoin kattausta, joka on tehty rennon huolimattomasti, mutta silti kauniisti. Ryppyiset pöytäliinakattaukset, joissa lautasliinat on huiskittu sinne tänne yhdistettynä kauniisiin astioihin vetoaa ehkä tällä hetkellä minuun eniten. Kuitenkaan sellaista kattausta en tässä lähtenyt ihan hakemaan. Ollakin, että pellavaisen pöytäliinan ryppyisyys tuo kotoisuutta kattaukseeni. Ja tuota kodikasta ilmettä yhdistettynä mummulamaiseen nostalgisuuteen tavoittelin kattauksessani. 
Kesällä löysimme mökiltämme vanhan Arabian tiilen. Tai oikeastaan kaksi. Maalasin toisen valkoiseksi ja toisen säilöimme pakon edessä rakentamamme terassin koolauksiin tavallisten tiilien loputtua kesken. Tuo valkoinen tiili esiintyy tässä kattauksessa. Kuten myös mummuni vanha Arabian pilkkumi, soppakulho. Muistan, että mummulassa arkena istuttiin pöytään, joka oli katettu sinivalkoisilla Arabian astioilla. Juhlista oli kyse, jos pöytään oli katettu Arabian kultaiset Myrnat. Niinpä päätin lähteä etsimään kodikkuutta ja muistoja kattaukseeni sinivalkoisuudesta. Juhlistaen kuitenkin samalla upean Arabian 140-vuotista taivalta. Yhdistelemällä uutta ja vanhaa saa kattaukseen luotua sitä kodikkuutta, mutta samalla myös ajan hermolla olevaa trendiä.

 

 

Pidän siitä, että astiakaapissani olevia astioita on helppo yhdistellä. Kuten näitä kattauksessa käyttämiäni astioita. Katelautasiksi valikoituivat Arabia Kokon valkoiset lautaset. Kevättalvella aloittamani Arabian 140-vuotislautasten keräily osoittautui tarpeelliseksi jo tätä kattaustakin varten. Kauniit kaverukset Arja, Toini, Helka ja Heli pääsivät kattaukseni ruokalautasiksi. Kun näin Heikki Orvolan suunnittelemat 24 h astiat Helorinne & Kallion suunnittelemien sinisten koristen kera olin myyty. Minä, joka olen vannonut valkoisten astioiden nimeen. 24 h Tuokion syvät lautaset ovat nostalgiset, mutta silti niin modernit. Ulkoa valkoiset ja sisältä koristellut. Arabian Koko kulhot mustikansinisinä sointuvat Tuokio-sarjaan täydellisesti värinsä puolesta. Hieman särmää ja lisäväriä kattaukseen tuo astetta pienemmät oranssit KoKo-kulhot. Sarjaton sarjan valkoinen tarjoilukulho kulkee meillä valkoisten KoKojen kanssa kattauksesta toiseen; vieraista toisiin ja käyttötarkoituksesta toiseen.

Juhlan tai tapahtuman luonne määrittää sen, mihin suuntaan kattausta alan suunnittelemaan. Kattamiseen insipiraation saan yleensä tarjottavista, mutta joskus tarjottavat määrittelevät kattauksen. Tässä kyseisessä kattauksessa oranssin värin löytyminen lähti siitä, että yritin miettiä vastaparia tuolle siniselle. Raikastavaa ja särmää antavaa väriä. Ja koska olen armottoman ihastunut bataattisosekeittoon, niin väri oli päätetty. Oranssi keitto ja oranssit astioiden pilkahdukset kattauksessa sopivat juuri tähän syksyiseen teemaan. 
Koristeet tähän, niin kuin moneen muuhunkin viimeaikaiseen kattaukseeni, olen löytänyt luonnosta. Näin syksyllä luonto esittelee väriloistollaan parhaimmat puolensa. Ei tarvitse kävellä kuin tuohon lähimetsään, niin kattauksen lautasliinarenkaiden somisteet on hankittu ja maljakkoon poimittu luonnon antimia.

 

Tarjolla suloisena sunnuntaina oli samettista bataattikeittoa, vastapaistettuja rapeita sämpylöitä ja ikkunasta kaunis syksyinen näkymä väriloistoineen. Samettisen bataattisosekeiton ohjeen löydät täältä ja iki-ihanien Namasten sämpylöiden täältä. Timjamin ystävänä tein sämpylöiden kanssa tarjottavaksi levitteen, johon laitoin maustamatonta tuorejuustoa, merisuolaa, pippuria ja timjamia. Lisäksi ripottelin timjamia sämpylöiden päälle ennen niiden paistamista.

Ruokakattauksen jälkeen ennen vanhaan otettiin päivälevot. Ainakin meidän mummulasssa. Kun ruoka oli laskeutunut, istuttiin alas kahvipöytään. Sinivalkoiseksi katettuun. Kahvikattauksessa käytin astioina valkoisia Nero-lautasia katelautasina, Tuokio-lautasia, KoKo-vateja sekä Tuokio kahvi/teekuppeja. Mustikkakukon paistoin Arabian Uunikokkivuoassa. Mustikkakukon päälle sai halutessaan vaniljakastiketta, joka tarjoiltiin Teema kaatimesta.
Ruokakattauksessa käytetyt KoKo-kulhot saivat toimittaa kahvikattauksessa tuikkukuppien virkaa. Kannattaa kokeilla, sillä varsinkin iltahämärässä valo loistaa kauniisti tuolta sinisestä kulhosta.

 

Oletko sinä jo hurahtanut astioiden keräilyyn? Vinkkinä teille, jotka vasta nyt innostuitte kattamisesta: aloittakaa perusväreistä ja muodoista. Esimerkiksi valkoinen monikäyttöinen Arabian KoKo-sarja tai 24 h luovat jo hyvät puitteet kattamiselle. Näiden lisäksi kaappiin voi kerätä ajan saatossa värillisiä astioita. Herkullinen kattaus syntyy mielestäni silloin, kun kokeilemalla eri astiayhdistelmiä löytää sen juuri oikean combon niin värien kuin muotojenkin puolesta. Niin sisustuksessa, mutta myös kattauksessa muotojen vastakohdat tuovat kontrastia ja houkuttelevuutta. Arabian astioita on helppo yhdistellä. Minun astiakaapissani olevien kahvi- ja teekuppien malli on sellainen, että ne istuvat kauniisti kaikkien ”tassien” eli vatien eli pienempien lautasten kanssa. Lisäksi lautasia on helppo yhdistellä, sillä eri halkaisijoidensa ansioista ne menevät juuri sopivasti päällekkäin. Täältä voi käydä katsastamassa Arabian astiavalikoimaa. Onko sinulla joku suosikkisi näistä ajattoman kauniista astioista?
Ja hei, nyt kun innostuitte kattamisesta, niin ottakaahan siitä kaikkein kauneimmasta Arabia-kattauksestanne kuva ja osallistukaa Suomen Kaunein Kattaus -kilpailuun. Kilpailun voittajakattauksesta saa astiakaapin täydennystä melko mukavasti sillä palkintona on vapaavalintainen astiasto kuudelle. Aikas huikeaa! 
Osallistun tänä vuonna Suomen Kaunein Kattaus-kilpailuun alla olevalla kuvalla. Äänestämässä voit käydä täällä. Kuka muistaa vielä viime vuoden kattaukseni? Se edusti hieman toisenlaista linjaa. Täältä voitte käydä katsomassa tuota vuoden takaista Arabian astioilla tehtyä kattausta.

Nyt kipinkapin kattailemaan ja kuvailemaan! 🙂
 
Inspiroivin tiistaiterkuin,

22 Responses to “Nostalginen kattaus”

  1. Ei ole yhtään ihme, että sinut valittiin kamppikseen. Sinun kädenjälki on aivan tajuton kattauksessa. <3
    Upealta näyttää.

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunis ihanainen <3 Jotenkin tuli ”ei niin mun tyylinen” -kattaus, mutta taas toisaalta tämä on niin paljon enemmän mua kuin ehkä ne ihannoimani liian kliiniset ja modernit kattaukset 🙂

  2. Oi että Maria, ihan mykistävän kaunista!! 🙂

  3. -HEINIE- sanoo:

    Niin kaunista! Ja nuo tuokio astiatkin on kyllä kauniita, ai että, sie se osaat!

  4. Mia sanoo:

    Oi miten kaunista! Tykkään erityisesti tuosta viimeistellyn ja huolettoman yhdistelmästä, minkä olet taidokkaasti saanut aikaan. 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mia <3 Itsekin olen tyytyväinen siihen, että pystyin yhdistelemään tuota formaalimpaa ja rennompaa tyyliä kattaukseen 🙂

  5. Anonymous sanoo:

    Voi että näyttää kauniilta – täytyy kyllä käydä äänestämässä! 🙂
    Tykkään tästä blogistasi kovasti koska täällä on niin monenlaisia asioita, ei pelkkää sisustusta.
    Toki olen innolla katsonut mökki- ym. sisustuspostauksetkin. Useita reseptejäsi olenkin jo testannut ja ne hyviksi havainnut.
    Astiafriikki olen minäkin ja metkaa, että juuri nuo sininen ja oranssi ovat minullakin viime aikoina olleet usein esillä. 🙂
    Sari

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Sari <3 Ja juu, tämä mun blogi on tälläinen lifestyle-blogi enemmänkin. Aiemmin taisi olla sisustusblogi, mutta eihän sitä omaa kotia nyt jatkuvasti voi sisustaa. Varsinkin ostoslakon aikana 😀

  6. On kyllä todella kauniita kuvia ja kattauksia! 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Katja <3 Ja hei, joskus löysin ihanan blogisi, mutta mikseiköhän se enää päivity tuohon mun listaani….täytyykin käydä korjaamassa tilanne hetimiten! 🙂

  7. Kauniita kattauksia!!! 🙂 Ja aivan ihana tuo keittokulhokuvakin, joka näyttää auringolta. 🙂

  8. Anonymous sanoo:

    Niin kaunista kuten sinun kodissa aina 🙂 Ihastuin blogisi kautta tuohon Tina K valaisimeen ja pakkohan sellainen oli käydä tilaamassa :)Olisin kysellyt, miten sinä olet saanut sen kauniisti kattoon, kun kupua, jonne johdot saa piilotettua, ei kuulu ? Kiitos etukäteen! -Nina

    • Maria sanoo:

      Kiitos Nina 🙂 Eiks sitä kupua tullut kaupan mukana? Kääk, miten mä olen unohtanut ihan täysin. Voipi olla, että otettiin kupu jostain toisesta valaisimesta, sillä sellaiseen kupuun meillä on ne johdot piilotettu 🙂

  9. Todella kaunis kattaus Maria! 🙂
    Ihanaa tunnelmaa ja nostalgiaa!

  10. Tiia sanoo:

    Olen mykistynyt! Kattauksesi on vain niin käsittämättömän upea ja kaunis! Sinulla on todellista silmää luoda kauniita kattauksia, ja tämä on mitä parhain esimerkki siitä :).

    • Maria sanoo:

      Voi ei, kiitos ihana Tiia <3 Älähän mykisty, me tarvitaan sua täällä blogimaailmassa 🙂

  11. Tosi kaunis kattaus! yllättävän ihanasti nuo kaksi sarjaa istuu yhteen 🙂 olen kovasti taistellut vastaan että en tarvitse noita Arabian 140 v. juhlalautasia mutta taidan antaa nyt ihan suosiolla vaan periksi 😉 Vaikka miten vetää tämä sisustuselo kovin musta-valkoiseksi on tuo sini-valkoisuus välillä niin kaunis <3 kaunis kattaus ja kivat rouheiset pellavat liinoina!

    • Maria sanoo:

      Kiitos ihana Minna <3 Hei, mäkin yritin taistella noita 140-vuotislautasia vastaan…sillä eihän ne edes ole ihan ominta tyyliäni, mutta niin ne vain huutelee mun nimeäni tuolla kaupoissa 😀 Totta, vaikka sisustus on musta-valkoista niin jotain perin ihanaa (ja suomalaista!) tuossa sinivalkoisessa on! 🙂

Kommentoi