…tiedän, mutta kun ei pysty ihan koko onnea kätkemään. Joten ajattelin paljastaa teille vain puolet onnesta; sisäpuolen. Ulkopuoli mökistämme jää sinne kätkemisosastolle, jo yksityisyysasioihinkin vedoten 🙂 Sisäpuolella ei paljoa tarvinnut tähän hätään tehdä; matto vaihdettiin olohuoneeseen ja lisättiin pari koria ja valkoisia tyynyjä. Yksi huonekalu vietiin vierasaittaan. Muuten pieni ja suloinen mökkimme on aivan meidän näköinen. Maalisuti ei ehtinyt vielä viuhua; onhan tässä aikaa. Sitä paitsi nuo seinät eivät olleet liian kellastuneet. Ehkä jossain vaiheessa ne saavat kuultovalkoisen/valkoisen maalin, mutta tämä kesä mennään näillä. Tv-taso maalautunee jo tänä kesänä ja nupit menevät vaihtoon. 

Mä olen kuulkaas alkanut uskoa, että tässä meidän mökkijutskussa on nyt jotain muutakin kuin onnea matkassa. Liian paljon yhtymäkohtia, liian läheisiä tuttavia, yhteisiä intressejä ja erittäin paljon samankaltaisuutta ihmisluonteissa. Monta viikonlopun varrella esiintullutta asiaa on saanut suun auki ja hiljentymään hetkeksi. Yrittäen ymmärtää sitä, että millainen onni on ollut matkassa ja miten meidät, jotka aina vannoivat, että saarimökkiä ei osteta, tämä ensimmäinen ja ainoa saarimökki sai aivan haltioihinsa.  Miettimään, että jollain suuremmalla taitaa olla tässä näppinsä mukana ♥  Ikinä en kuvitellut omistavani mökkiä, johon on 80-luvun puolivälissä mennyt ihka ensimmäinen labraerä isäni v.1985 perustaman maalitehtaan kuultavan puunsuojan sävyä, jonka mökin omistajapariskunnan rouvan äiti oli käynyt isäni maalitehtaassa yhdessä isäni ja silloisen pääkemistin kanssa kehittelemässä. Rakkaudesta lappiin ja kelomökkeihin. Kelon sävyä, josta myöhemmin tuli hitti. Mutta jonka ensimmäiset versiot siveltiin tuohon mökkimme alkuperäisosan ulkoseiniin. Istuimme myyjäpariskunnan rouvan kanssa tuossa saunan terassilla valkoisilla tuoleilla (kuvassa) ja hän kertoi tarinaa, kun äitinsä oli tullut sydän pakahtuen kotiin 1980-luvun puolivälissä ja kertonut saaneensa palvelua, jota ei ikinä osannut odottaa. Ja kera puunsuojan, joka pääsi veneen kyydissä saarelle. Rouva mainitsi paikkakunnan, jossa tuo maalitehdas silloin oli ja sitten palaset loksahtivat kohdilleen… Pieni ihminen kyllä hiljentyy (jopa näin puhelias kuin minä! 😉 kohtalon edessä.

Historia mökistä on meille arvokas, joten haluamme säilyttää tuolla osan vanhoja muistoja; ruotsinkielisiä seinätekstejä ja joitain muita koriste-esineitä. Vanhoista käsin piirretyistäkartoista puhumattakaan…

Uskomatonta. Mutta ihanaistakin ihanampi viikonloppu on vietetty tuolla mökillä. Tutustuttu saareen, laitettu paikkoja omannäköiseksi, leivottu eka mustikkapiirakka oman pihan mustikoista, istuttu saunassa ja ihmetelty, käyty läheisessä kaupungissa tarvikeostoksilla, nukuttu kuin tukit, juotu kuumaa kaakaota lasten kanssa, kilistelty rakkaan kanssa viinilaseja illan pimetessä, poltettu takkaa ja kynttilöitä, haikeana lähdetty tänään kotiin. Onneksi on pidempi kesälomapätkä vasta edessä. Ja monta ihanaa kesää vielä edessä. Laatuaikaa perheen kesken; tämän kesän tavoitteenani on pätkiä nuo pari tytsyä Uno-turnauksessa. Mutta uskokaa tai älkää niin se on ihan sairaan vaikeaa 🙂

Huomenna ajattelin heti aamulla kipaista meidän tuotekehityslabraan kemistin kanssa juttelemaan ja kaivaa esiin jostain tuon vanhan kuultavan puunsuojan reseptin tuosta sävystä. Ja puhua muut ympäri siitä, että me tarvitsemme valikoimiimme juuri sellaisen vakiosävyn…mökkimme nääs kaipaa huoltokäsittelyä 🙂

nostalgisissa tunnelmissa