perjantai 07. kesäkuun 2013

Pinkkiä, glitteriä, top modeleita ja ripaus mustaa // esikoisen huoneessa

Moromoro!

Hei, mun yh-viikko päättyy parin tunnin päästä! Kuinka huisia 🙂 Sitä ennen tosin pitäis vielä siivota. Murmur. Me ollaan lasten kanssa nimittäin vietetty mennyt viikko liki ulkosalla (eilistä iltaa lukuunottamatta), joten koti on tietyistä kohden hävityksen kauhistus! Myös kuvissa esiintyvä esikoisen huone. Onneksi otin kuvat ajoissa. Miten lapset pystyvätkin sekunnissa saamaan aikaan kaaoksen?! 😀
Julian huone muutti siis meidän vanhaan makuuhuoneeseemme. Tuo huone on verrattain pieni ja korkeuttakin on se 3,5 metriä. Senpä takia rakennutamme jollain aikavälillä parven tuonne. Sänky on isomummun vanha ja mun mielestä tuo tuonne sitä jykevyyttä. Vanha sänky olisi tuntunut liian heppoiselta. Mun oma päähänpinttymä on taas se, että koulupöytä kuuluu olla ikkunan edessä. Älkää kysykö miksi 🙂 No tuollahan on nuo isot ja tosi matalalle tulevat ikkunat; silmääni särähtää se, että pöytä nyt blokkaa osan ikkunasta tulevasta valosta. 
Seinillä olevat tavarat ovat vielä vaiheessa; esim nuo pikkuisen ensimmäiset BabyGapit roikkuvat henkareissa, mutta joutavat pian sinne muistojen laatikkoon. Räsymattoa en vielä ehtinyt ostamaan; käytiin naapurissa mummulassa mattovarkaissa ja löydettiin valkoinen puuvillamatto. Joka on siis vain lainassa. Kiitos siitä mummulle! 🙂
Meillä on tuolla tulevalla tokaluokkalaisella tullut joku esiteinivaihe; kaikki mitä äiti sanoo on ihan mälsää, äiti on muutenkin vähän tylsä, kun asettaa rajoja. Kynsilakat ja kauneudenhoito vaatteista puhumattakaan on yhtäkkiä ihan pop! Näin ne lapset kasvaa. Onneksi me aikuiset ei lainkaan vanheta.
Mutta nyt siivoamaan, ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa, kun ulkonakin paistaa aurinko. 
Josko menisi ihan vain tunniksi lueskelemaan takikselle ja sitten tekisi tunnin tehosiivouksen. 
Tyyliin tavarat kaappiin ja kaapin ovet visusti kiinni! 😉
Aurinkoista viikonloppua 
ja sydämellisesti tervetuloa uusille lukijoille! 🙂

14 Responses to “Pinkkiä, glitteriä, top modeleita ja ripaus mustaa // esikoisen huoneessa”

  1. Anonymous sanoo:

    Ihana huone. Mistä tuo työpöytä on? Sopisi meidän tytön huoneeseen myös.

  2. Lissu sanoo:

    Aivan ihana huone, mutta missä kaikki superhypertärkeät ja salaiset laput(roskat?) on? Ja vaateläjät ja ja… 😀 Terveisiä vaan tulevan kolmosen äipältä. 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Lissu, hih ne paperilappuset sun muut meni just roskiin ennen kuvaamista 😀 Ja tuon pöydän pari laatikkoa on täynnä niitä tärkeimpiä lippulappusia! Vaateläjiä korjailen päivittäin lattioilta, sängyn päältä, tuoleilta yms 🙂

  3. Anu sanoo:

    Onpas hieno huone:) ja helposti muunneltavissa,kun neiti kasvaa ja kiva,kun on leveä sänky,mahtuu yövieraat eikä tarvi patjaa lattialle:)räsymatot on ihania,varsinkin näin kesällä.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Anu! Nimenomaan, muunneltavuus oli se, mitä haettiin. Juujuu, yökavereita on ollut nytkin kesällä jo yötä. Hyvin mahtuu kaksi tuossa nukkumaan 🙂

  4. Anu sanoo:

    Ps.meilläkin on tykätty noista topmodeleista,vieläkin kun tyttö menee kuudennelle:)

    • Maria sanoo:

      Ne on aika pitkäaikaisia kiinnostuksen kohteita! Meillä kuusivuotiaskin tykkäisi jo väritellä topmodeleita 🙂

  5. Marru sanoo:

    Kaunis huone! Ja niin siistin näköistä 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Marru 🙂 Hih, hetken ajan oli siistiä (kun en päästänyt huoneeseen kesken kuvausten ;).

  6. Ihanan hempeä huone. 🙂 Itsekin haaveilen tytön huoneen sisustamisesta.. voisikohan meidän Maija-koiralle sellaisen suunnitella? 😀

  7. Näyttää viehkeältä ja harmoniselta, ihana tytön huone.
    Xx

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Päivi 🙂 Tajusin juuri, että tämä 8-vuotias ei olekaan enää ihan rimpsuprinsessaiässä. Täytyy siis ottaa kaikki ilo irti tuon 6-vuotiaan huoneen sisustamisesta 🙂

Kommentoi