sunnuntai 26. toukokuun 2013

Valmis! // Kauniita unia uudessa makuuhuoneessa

Hiphei murut! 

Remontti valmistui eilen puolen päivän aikaan. Jihuu! Vihdosta viimein. Joten loppupäivä meni (yksiä synttäreitä lukuunottamatta) tavaroita siirrellessä. Suoritettiin sellainen minimuutto olohuoneesta makuuhuoneisiin. Jösses, että nyt on paikat kipiät! Meidän makuuhuone noudattaa samaa vaaleaa linjaa kuin aiemminkin; Ikeasta kotiutui pari Malmia lisää (hyvin huomaa tuon pari vuotta sitten ostetun laadun -> kellastunut). Mutta onneksi kellastunut Malm-lipasto televisioineen jää kivasti oven taakse piiloon. Meillä mies jäi eilen kotiin siivoamaan ja mä lähdin Ikeaan ajatuksella, että nopeasti pakolliset pois alta. Mutta jos olisin tarkistanut etukäteen tuon yhden Malm-pakkauksen painon ja mitat niin voipi olla, että olisin ottanut kantajan mukaan. Aikani ähkin ja puhkin parkkipaikalla, sopivan riuskoja miehiä etsien, mutta sitten sain kuin sainkin nuo pakkaukset nostettua autoon.
Ekan yön kokemuksella voin sanoa, että kauniita unia tuli nähtyä uudessa makuuhuoneessamme. Tämä onkin sellainen huone, jossa me emme ole vielä nukkuneet. Kaksi muuta makkaria on ollut jossain vaiheessa meidän makuuhuoneenamme. Aiemmin oon tykännyt herätä auringonpaisteeseen; mutta eipä tänä aamuna haitannut sekään, että aurinko ei pilkistä sälekaihtimien välistä silmään. Eilen illalla ilta-auringon paistaessa huoneeseen tunnelma oli ihan satumainen; väritykseltään aavistuksen ehkä punertava. Osa kuvista on otettu eilen illalla ja osa aamulla, sävyero on huomattavissa, jos tarkkaan tiirailee 🙂
Tiedättekö sen tunteen, kun on juuri maalattu seinät eikä haluaisi kiinnittää niihin mitään? Kuitenkin ostin Ikeasta kaksi ihastuttavaa koukkua. Tarkoitus on laittaa ne tuohon vaatehuoneen oven ja kylpyhuoneen oven väliseen seinään. Saisi tuon korilaukun ja hellehatun siihen. Tai vaihtoehtoisesti miehen ja minun seuraavan päivän työvaatteet roikkumaan. Mutta vielä tovin ihastelen puhtaan valkoista maalipintaa.
Suunnittelemani liukuovet (kliks) eivät toteudu vielä ja sitten kun toteutuvat niin ne tulevat valkoisina eikä mustina. Nyt kerätään vähän aikaa rahaa ja sitten soitetaan remppamies taas paikalle. Samaan hötäkkään teetetään Julian huoneeseen (meidän entiseen makkariin) valkoinen parvi nukkumapaikaksi. 
Vielä on paljon työtä; tuo kylpyhuone (wc+suihku), joka erottaa meidän makuuhuoneen Lilian huoneesta, täytyy puunata ja laittaa meidän aikuisten käyttöön. Lisäksi vaatehuoneet pitää laittaa uuteen uskoon; tällä hetkellä Lilian vaatteet on tuossa meidän makkarin vaatehuoneessa, Julian vaatteet Lilian huoneessa ja miehen vaatteet Julian huoneessa. Mun vaatteet saa jäädä Lilian huoneen vaatehuoneeseen. Mutta nyt levätään hetkinen, nautitaan rempan lopputuloksesta, laitetaan lastenhuoneita kuntoon (mistä saisi edullisesti isoja räsymattoja?) ja odotellaan kesälomaa 🙂
Nyt aurinkoa ottamaan takapihalle ja sitten iltapäivästä ihanien ystävien kanssa syömään ja Jonne Aaronia sekä Bon Jovia kuuntelemaan. Los luksusta remppastressin päälle! 
Aurinkoa sunnuntaihinne 
PS. On meillä vähän rymsteerattu olohuoneenkin puolella…
 Instagramista selviää mitä (klik)! 🙂

38 Responses to “Valmis! // Kauniita unia uudessa makuuhuoneessa”

  1. Oi miten ihana rauhallinen tunnelma! Tykkään kovasti <3 Todella onnistunut makuuhuone. 🙂

  2. Sara. sanoo:

    Voi miten kiva tuosta tuli! Lattia on erityisen kaunis. Mä just mietin noita matalia Malmeja myös meidän tulevaan uuteen makkariin. Mun silmään ne valkoiset liukuovet voisivat istua tuonne paremmin, kun huone kuitenkin on suht pieni.

    Malttamattomana jään odottelemaan kuvia tyttöjen uusista huoneista, iloista viikonlopunjatkoa sinne!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sara <3 Tuo lattia on aivan älyttömän ihana jalalle. Siis sen lisäksi, että näyttää hyvälle 🙂

      Juu, liukuovet tulevat valkoisina, musta pimentäisi liikaa.

      Tytsyjen huoneet eivät ole ihan vielä esittelykunnossa; matot puuttuu. Mutta kuvia tulee sitten myöhemmin 🙂

      Muksaa viikon puoliväliä!

  3. Sini sanoo:

    Ihanan valoisaa, todella kaunis makuuhuone!

  4. Sally sanoo:

    Todella onnistunut! Skandinaavisen valoisa. Ne liukuovet passaa kans varmasti hyvin. Kiva, kun päädyit valkoiseen 😉

    Suloista sunnuntaita!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Sallyseni <3 En ole teillekään ehtinyt kylään, kun on niiiin kamala kiire koko ajan. Välillä käy vain nukkumassa ja sitten taas jatkuu.

      Toivottavasti teidän pakkaamiset on sujuneet tehokkaasti ja kivuttomasti 🙂

      Mukavaa loppuviikkoa!

  5. Anonymous sanoo:

    Näyttää levolliselta, kauniilta!
    Instassa on kuva sängystä, mistä sä olet hankkinut sen päiväpeiton vai onks se teidän peitto?
    Näytähän jossain vaiheessa miltä tyttöjen huoneet näyttää 🙂

    Oikein mukavaa konserttia, mahtavan kelin saitte rokkailulle. Me jätettiin väliin tällä kertaa konsertti, viimeksi käytiinkin fiilistelemässä mukana.

    Piiu

    • Maria sanoo:

      Kiitos Piiu <3
      Tuo ”päiväpeite” on ihan Ikean parisängyn täkki 🙂 Jeps, tyttöjen huonet tulee esittelyyn, jahka olen löytänyt niihin matot!

      Konsertti oli kyllä aikamoinen kokemus, mutta enemmän olisin toivonut niitä ihan vanhoja biisejä 🙂

      Aurinkoa viikkoosi!

  6. Katriina sanoo:

    Mieletön makuuhuone! Ihanan rauhallinen ja kutsuva! Ja räsymatosta vinkkinä. Pohjanmaalla on pieni liike nimeltä Bella Wintage, heidän fb sivulla kuva räsymatosta 200cm x 300cm, jolla hintaa 65e. Jos värikkyys miellyttää, siinä yksi vaihtoehto! Muutamalla ystävälläni kodissaan tuo matto on, ihan haukasti sopii muuten pelkistettyyn tyyliin!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Katriina 🙂

      Ja hei kiitos vinkistä, täytyykin mennä samantien katsomaan räsymattoja! Tyttöjen valkoisiin huoneisiin ajattelin tuoda väriä juurikin räsymatolla 🙂

      Kivaa viikon puoliväliä!

  7. Katriina sanoo:

    Niin ja käsittääkseni postittavat niitä ympäri Suomea 🙂

  8. Frida sanoo:

    Se on kuule very beautiful;) Ei mikään ihme, että olet nukkunut tuolla hyvin…
    Onnistunut remontti ja liukuovet kruunavaat vielä kaiken… sitten, kun olet säästänyt tarpeeksi;)

    Rentouttavaa suununtain jatkoa.

    Terkuin, Frida

    • Maria sanoo:

      Thank you beautiful <3
      Mä ja matti kukkarossa ollaan aika hyviä frendejä, joten nyt tarvitaan luonteenlujuutta, että saan ne liukuovet jossain vaiheessa 🙂

      Aurinkoista loppuviikkoa 🙂

  9. Kauniin harmoonista. Varmasti tulee uni hyvin.

    t.Sanna

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sanna 🙂 Uni tulee hyvin, mutta valoisat kesäillat valvottavat. Varsinkin kun tänne makkariin paistaa ihan ilta-aurinko 🙂

      Kivaa viikon keskiväliä!

  10. J sanoo:

    On kyllä kaunis, raikas ja ihanan valkoinen lopputulos 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis <3 Onneksi päätettiin olla laittamatta tehosteseinä tummanharmaalla. Sen olisin kuitenkin ensi kädessä maalannut valkoiseksi 🙂

      Aurinkoista loppuviikkoa 🙂

  11. Elina Eliina sanoo:

    Kaunis makuuhuone, tykkään itsekkin valkoisesta.

    Ps. Mistä tuo valkoinen päiväpeitto on? Ihanan pehmeän näköinen,

    • Maria sanoo:

      Kiitos Elina 🙂 Valkoinen on hyvä väri seinille ja isoille pinnoille/kalusteille. Pienillä yksityiskohdilla saa sitten väriä ja kontrastia esiin 🙂

      Tuo on Ikean parivuoteen täkki, meillä toimii päiväpeittona (alla molempien omat peitot).

      Aurinkoa viikkoosi!

    • Elina Eliina sanoo:

      Kiitti, täytyykin kurkata seuraavalla Ikean reissulla, jospa meillekkin tuollainen sopisi makuuhuoneeseen päiväpeitoksi.

  12. Essi sanoo:

    Oi, miten ihanan valoisaa ja raikasta!! Mahtavan kesäinen fiilis. 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Essi <3 Näin kesällä valkoinen on in, mutta katsotaan nyt tuleeko tätä makkariakin tummennettua syksyn tullen 🙂

      Kivaa loppuviikkoa! 🙂

  13. Hieno tuli remontin lopputuloksesta!

    Kiitos vielä inspiksestä terassin öljyämisestä mustaksi, tänään sain viimein siveltimen kouraan ja meilläkin tuli tummat/mustat terassit! Olen niin onnellinen niistä! =)

    Nyt kun kuitenkin uutta rakennetaan ja terassikalusteiden hankinta on edessäpäin jahka kaikki valmistuu, ihastuin myös tuohon teidän pöytään mikä on terassillanne, täytyy siis vielä kysäistä, että mistä olette sen hankkineet? Jospa meillekin jostain tuommoinen neliön muotoinen löytyisi, tuntuu vaan ettei löydy 😀

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis ja hei, ihanaa että tartuit tuumasta toimeen! Terassin käsittely on yllättävän helppoa ja saa vähällä vaivalla paljon aikaan! 🙂

      Tuo meidän terassipöytä + tuolit on vuosi sitten Kruunukalusteesta ostettu.

      Muksaa viikon puoliväliä! 🙂

  14. Niin rauhallinen ja levollinen fiilis! Varmasti kelpaa noin kauniissa makkarissa nukkua.

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Hanna 🙂 Täällä kyllä nukuttaa hyvin, vielä kun pidetään ikkunaa auki niin ilma on kivan viileää. Tämän päivänkin helteistä huolimatta 🙂

      Kivaa viikon jatkoa 🙂

  15. Petra sanoo:

    Oij, tulipa oikein kaunis, raikas ja rauhallinen makuuhuone 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Petra :)Kyllä se vaan niin on, että vaikka aina haaveilen tehosteseinistä yms. niin mun kannattaa pitäytyä ihan näissä valkoisissa seinissä. Tuo makkariinkin sellaista rauhallisuutta, olematta liian steriili.

      Muksaa viikon puoliväliä! 🙂

  16. Päivi sanoo:

    UPEA! Ihanan selkeä, kaunis ja niin puhtaan valkoinen. <3 Mä vaan haaveilen tuosta raikkaudesta täällä vanhan talon nurkissa. 😉

    -Päivi-

    • Maria sanoo:

      Kiitos Päivi ja hei, mä haaveilen teidän ihanista lankkulattioista ja vanhasta talosta. Vaihdetaanko päikseen? 🙂 Ja höpsis, teillä on ihanan raikasta! En ole ehtinyt uuteen blogiisikaan kylään vielä, mutta onneksi olkoon siitä. Paikkasi siellä ansaitsit 🙂

      Aurinkoa ja energiaa ja kaikkea hömpänpömppää 🙂

  17. Rouva K sanoo:

    Tosi ihana makkari teillä, voi että! Pitää yrittää muistaa kysyä ihan kasvotustenkin, mutta kun aina ei muista: missä ootte ajatelleet teettää sen parven? Meillä on ollut pitkään suunnitteilla parvi Rlle nukkumapaikaksi samaiseen tilaan (heh, siis sama huone 🙂 mutta vielä ei ole tehty mitään sen eteen. Mietin vaan että saiskohan jotain synergiaetua jos niitä teettäiskin samaan aikaan samalla tekijällä…? Yksi hyvä puuseppä meillä on tiedossa, on tehnyt meille kylppärikalusteita! t. naapurin rouva 😉

    • Maria sanoo:

      No hei hei naapuriin ja kiitos 😀
      Me ajateltiin kysäistä tarjous sellaiselta, joka teki alakerran rivistön rouvaK:lle parven. Muistaakseni oli silloin kun kysyttiin ollut jotain parin sadan luokkaa töineen ja tarvikkeineen. Mutta tästä on aikaa jo jokunen vuosi 🙂

      Juujuu, synergiaedut kunniaan! Törmäillään pihassa ja jutskataan lisää 🙂

  18. Aivan mielettömän kaunista ja valoisaa. 🙂

  19. […] tuo seinä taas valkaistuu kevättä ja kesää kohden. Kuvia tuosta tilanteesta ennen muutosta täällä.  Mä olen kasvanut koko pienen ikäni maalin hajussa. Olen oppinut rakastamaan maalin hajua. […]

Kommentoi