lauantai 18. toukokuun 2013

Lauantaiset lattiapohdinnat; mitä laitetaan?

Moikkelis vaan,

mä niin näin silmissäni sen meidän tulevan makuuhuoneen (ja Lilian tulevan huoneen) lattian ennen kuin menimme tuonne lattiakaupoille. Sellaista lattiaa ei nyt tainnut ollakaan ainakaan tuolla kaupassa (remppamiesten käyttämä kauppa, ihan hyväksi havaittu :), mutta harmillisesti oli kaksi lattiaa, johon ihastuin. Niin erilaiset, mutta kumpikin juuri se oikea. Miksei vain voinut olla yhtä lattiamallia, johon ihastua? Nyt on suuren suuri valinnan vaikeus, tässä vaihtoehdot:
1) Lehtikuusilaminaatti. Kaupassa ehdottomasti pisti tämä silmään ekana (ehkä johtui siitä, että suuntasimme sinne laminaattiosastolle ensiksi). Kaunis pinta, ainoa mikä mietityttää on tuo 2-sauvaisuus (tuleeko liian levoton…mä kun olen 1-sauvaisten kannattaja?) ja se, että luonnossa on aavistuksen punaiseen vivahtava. Kestävyysluokka 32 eli menee jopa julkisiin tiloihin (kevyttä kulutusta kestävä), joten luulisi kestävän kotioloissakin.
2) White oak -korkkilattia. Mä kun olin aina luullut, että korkkilattia on se, jota meillä kotona aikoinaan oli; sellaiset ruskeat 30×30 ruudut lattiassa, mutta ehei. Korkkilattiaa on nykyään tuollaista laminaatin ja parketinnäköistäkin ”lautaa” saatavilla. Ihana, ihana, ihana ja vielä kerran ihana. Niin lämmin ja pehmeä jalan alla. Ja se yksisauvaisuus on plussaa. Hinta on toki korkeampi kuin tuolla laminaatilla vaikkei laminaattikaan ihan halvimmasta päästä ollut.

Niin, että mitäs mieltä olette: mitä laitetaan? 🙂 Me ollaan päätymässä tuohon korkkilattiaan…ehkä. Sitten tuo tehosteseinä on tänään alkanut mua mietityttämään; mähän en ole mikään tehosteseinien ystävä (omassa kodissa) ja kyllästyn suht’ helposti kaikkeen muuhun kuin valkoiseen seinään. Joten näillä näkymin tuo kuvissa vilahteleva peittopaperi tulevan tehosteseinän väristä on turha; kaikki seinät tulevat puhtaan valkoisella täyshimmeällä maalilla. Kyllähän sitä itse aina myöhemmin pystyy maalaamaan tehosteseinän jos haluaa. Lisäksi siihen suunnittelemaani liukuovisysteemiin (klik) tulee valkoiset ovet. Tuon huoneen ikkunat ovat pohjoiseen, joten huone on jo itsessään pimeä. Ilta-aurinko sinne osuu juuri ja juuri. Joten valkoista ja ilmavaa kehiin vaan niin huone ei pienene entisestään.

Nyt hetkeksi takapihalle aurinkoon ja sitten sohvaperunoimaan loppupäiväksi; jääkiekkopelejä kaksi putkeen ja sitten vielä Euroviisut. Sormet ja varpaat ristissä Suomen puolesta jo valmiiksi 🙂 Katsotaan ehdinkö huomenna lainkaan bloggailemaan; aamusta aloitetaan tyhjentämään tyttöjen huoneita olkkarin puolelle. Ja niissä riittää hommaa. Mutta FB:n tai Instagramin puolella saattaa näkyä kaaoskuvia tilanteesta 😀 Huh, ensi viikolla elämme siis remontin keskellä, joten mitään ihania ja harmonisia sisustuskuvia ei sitten ole luvassa. Vaan sitä itseään; hiontapölyä ja remonttiroskaa. Ihanaa! 🙂

Takapiha kutsuu, 
ihanaa lauantaita 



27 Responses to “Lauantaiset lattiapohdinnat; mitä laitetaan?”

  1. Anonymous sanoo:

    Molemmat on hyviä vaihtoehtoja. Itse en enää laittaisi lasten huoneisiin laminaattia. Vaikka meilläkin pitäisi olla korkealaatuista/ kestävää, niin on jo omaan silmään huonossa kunnossa. Meillä kyllä poikia ja autoleikkejä ym. 🙂
    Vanhemmillani on keittiö ja ruokailutila korkkia. Ovat tykänneet ja materiaali pysynyt hyvänä. Lattiassa ollut nyt 5 vuotta.
    Heillä ei ole lattialämmitystä, niin on mukavan tuntuinen ja lämpimän oloinen talvellakin.
    Tiia

    • Maria sanoo:

      Tiia, kiitos paljon 🙂 Meillä oli tyttöjen huoneissa aiemmin parketit (siis nyt jo reilu 20 v vanhat) ja ne oli mennyt kanssa toooosi huonoon kuntoon. Valitsimme tuon korkin, saas nähdä miten käy 🙂 Ainakin oli mallilaudassa tosi hyvän tuntuinen jalkaan!

  2. Itse tykkään tuosta lehtikuusesta enemmän, se on kaunis 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Minttu! Juu, se on kyllä kaunis, mutta meillä tuolla pohjoiseen päin olevassa huoneessa punastui liikaa 🙂 Olkkariin olisi kyllä mennyt hyvin!

  3. Ansku sanoo:

    Korkkilattiassa on ehdottomasti kauniimpi kuosi. Kannattaa tutustua myös Pergon laminaatti-valikoimaan. Siellä on useita samantyylisiä ja värisiä laminaatteja, mitä tässä postauksessakin. Sitä myydään ainakin Kodin Terrassa ja Starkissa.

    • Maria sanoo:

      Kiitti Ansku vinkistä! Täytyykin tulevaisuutta ajatellen tutustua Pergoihin, tähän hätään en ehtinyt 🙂

  4. -stine-* sanoo:

    Meil on Paradorin Arctic Pine-laminaatti, näyttää ihan samalta kuin tuo teidän valitsema korkki. Oli ihan törkeen halpaa, ei haittaa vaikka joutuis jossain vaiheessa uusimaan koko homman, alle 10 e/m2. Suosittelen!

    • Maria sanoo:

      No ei ollut kallis laminaatti! Ja googlettamalla näytti tosi hyvältä! 🙂 Me päädyttiin näissä huoneissa korkkilattiaan, mutta ainahan sitä lisärempattavaa tulee 🙂

  5. Molemmat kauniita…mukava nähdä sitten kun kaikki valmista…tsemppiä remonttiin!
    xx

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Päivi! <3 Kamalaa, kun ruuhkavuodet ovat viedä mennessään; en ole sinunkaan kauniiseen blogiin ehtinyt piiiitkään aikaan.

  6. Anonymous sanoo:

    Hei! Kommentoin nyt vähän toiseen aiheeseen. Pidän blogistasi paljon ja lueskelen sitä muuten mielelläni, mutta hyvästä näöstäni huolimatta koen hieman haastavaksi lukea postauksiasi fontin värin vuoksi. Pystyykö sitä hieman tummentamaan vai pilaako se hakemasi tunnelman? Tällainen pieni kehitysajatus vain tähän väliin.

    Ja lattiaan en osaa sanoa mitään, molemmat ovat kauniita ja odotan innolla lopputuloksen näkemistä!

    • Maria sanoo:

      Moikka! Voishan sitä fonttia vähän tummentaa, kiitos vinkistä 🙂 Toki haluan, että blogiteksti on helposti luettavaa….siis fontin osalta. Jututhan on välillä jotain ihan muuta, kun ajatus harhailee 😀

  7. Anonymous sanoo:

    Ehdottomasti korkkilattia. On kauniimpi ja varmasti materiaalina todella hyvä!

    Terveisin, Heini

    • Maria sanoo:

      Kiitos Heini, korkkilattian valitsimme! Viikonloppuna pääsee sitten testailemaan, miltä tuntuu jalan alla 🙂

  8. Onpas kauniita vaihtoehtoja, ei ole helppo valinta!

    • Maria sanoo:

      Moi Kerttu! Oli kyllä vaikea valinta, mutta korkki vei voiton 🙂 Sinunkaan blogiin en ole ehtinyt; onneksi pian tulee kesäloma niin kerkiää taas bloggailemaan. Ulkona auringosta nauttiessa. Ihanaa! 🙂

  9. Anonymous sanoo:

    Ihania molemmat, ymmärrän että mietityttää.
    Itse kallistuisin ulkoisesti tuon laminaatin puoleen, mutta järki sanois, korkki on lämmin ja kestävä, jalalle hyvä. Ja tosi kaunis sekin.

    Leena

    • Maria sanoo:

      Hei Leena! Juu, mä en tiedä miten sitä yhtäkkiä parin vuoden sisäänon alkanut liputtamaan näiden vaaleiden lattioiden puolesta; viime asunnossamme laitoimme tumminta mahdollista laminaattia joka huoneeseen 🙂

  10. Avsa sanoo:

    Täältä ääni korkkilattialle. Kummatkin ovat ulkonäöllisesti kauniita, joten kahden laminaatin väliltä olisi ollut vaikea valita. Nykyajan korkkilattiat ovat kuitenkin niin hienoja, ettei niitä paljon puulattiasta erota. Laminaattiin nähden korkki on materiaalina lämpimämpi eikä ”kopise”. Joskus laminaatti on tosi kylmä ja kolkko varsinkin ensimmäisen kerroksen asunnoissa.

    • Maria sanoo:

      Korkkilattioita olen nyt netistä tutkinut ja jösses, mitkä valikoimat niitä on! Ja todellakin, niin ihanan pehmeä ja lämmin jalkaa vasten (siis tuon yhden mallipalan avulla suoritetun testauksen perusteella :).

  11. Tähtianis sanoo:

    Tuttuni laitatti itselleen kalliin korkkilattian ja on ollut kovin tyytymätön siihen koska tulee helposti kolhuja. Sen enempää ei ole kokemusta korkkilattiasta 🙂

    • Maria sanoo:

      Oi ei, toivotaan että meidän makkarissa ja Lilian huoneessa ei hirmuisesti sitten tiputella mitään painavia asioita lattialle. Harmillista tuollainen kolhuuntuminen! Täytyy ostaa Lilian huoneeseen iiiiiso matto, jonka päällä leikkiä 🙂

  12. Täältä ääniä korkkilattialle! Molemmat ovat kyllä kauniita 🙂 Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä valitsitte… Jäin lukijaksi!

    • Maria sanoo:

      Moi Riikka ja tervetuloa mukaan! 🙂 Korkkilattiaan päädyimme….viikonloppuna toivottavasti jo lisäkuvia lattiasta in action 🙂

  13. katar sanoo:

    Hei!
    Viitsitkö paljastaa korkkilattian neliöhintaa. Hinta taitaa olla moninkertainen laminaattiin. Ehdottomasti kaikinpuolin parempi valinta kuin laminaatti. Ainoastaan korkea hinta mietityttää. ps.Vanhemmillani on yli 20v sitten laitettu korkkilattia ja edelleen virheetön kovasta käytöstä huolimatta.

    • Maria sanoo:

      Juu, tuo korkkilattia oli muistaakseni 21,50 euroa/m2. Mutta meidän remppamiehillä on vissiin joku diili Starkille, niin saivat alennusta. Vielä ei ole tullut laskua,joten en tiedä lopullista hintaa 🙂

      Kiva kuulla, että korkkilattia on kestänyt! Toivotaan meillä samaa 🙂

  14. Anni Andersin sanoo:

    Hei, mistä olit katsonut tuota white oak korkkilattiaa? Mikä sen tarkka sävy on? Jos viitsit voitko vastata sähköpostiini, suuri kiitos!

Kommentoi