sunnuntai 14. huhtikuun 2013

Uutta ilmettä kotiin valokuvatapetilla

Moikkamoimoimoi! 🙂

Mut hyvin tuntevat tietävät, että olen aika nopea käänteissäni 🙂 Ehkä teillekin se on jo välittynyt blogin välityksellä. Viime tiistainahan haaveilin tilaavani valokuvatapetin (klik). Veikkaseni teki töissä mulle havainnekuvan siitä, miltä tuo muokkaamani valokuva tulisi näyttämään seinällä ja se oli menoa. Tilasin tapetin Photowallilta tiistaina, torstaina hain tapettivuodat postista ja eilen illalla tapiseerattiin. Ja nyt meillä näyttää siis tältä kuin kuvissa. Oi että ja tykkään tuosta seinästä ihan hurjan paljon!
Mulla oli jo ennen reissuun lähtöä tietty visio siitä, millaisen kuvan tytöistä tuohon seinälle haluan; siinä ei saisi olla liikaa palmuja ja muuta meidän sisustukseen sopimatonta. Eikä se saisi olla ”täynnä tavaraa”. Lisäksi kuva tuli ottaa ennen tyttöjen hiusten letitystä (pikkuletit), sillä nekään eivät olisi ihan istuneet skandinaaviseen sisustukseen. Joten hätsynpikaa yhtenä iltana ennen illallista käväisimme hotellin rannalla ja otin muutaman koevedoksen. Jälkeenpäin alkoi harmittamaan, että en ollut käyttänyt kameran parhaimpia kuva-asetuksia, vaan olin säätänyt kameran asetukset niin, että muistikorttiin mahtuisi mahdollisimman monta kuvaa. 
Huoli oli turhaa, sillä vaikka käsittelin kuvaa ihan hirmuisen paljon kirkkaammaksi kuin perus mustavalkokuva niin se ei silti mennyt rakeiseksi näinkään isolla pinnalla. Tiedustelin toki Photowallilta ennen tilausta, että miltä kuva näyttää, meneekö ”pikselit” rakeiseksi (ihan kuin mä tietäisin näistä kuvankäsittelyjutuista jotain :D). Ei mennyt, joten tilaukseen vaan! 
Tuo seinä on 1260×2000 mm, joten ajattelin jättää vähän valorajaa ylös ja sivuille. Tilasin tapetin täten ollen 1240×1980 mm kokoisena ja ihanasti istuu. Edes tuo taivaanranta, joka hohtaa valkoisena meren yllä, ei saa kuvaa epätasapainoon, vaan tykkään että on ilmava. Tapetti on non-woven tapetti ja yhden vuodan leveys Photowallilla on 45 cm. Meillä näitä kokonaisia vuotia tuli kaksi ja kolmannesta leikattiin reunasta tyhjät pois. Ohjeissa kehotettiin leikkaamaan vasta sitten, kun on tapetoinut, mutta me leikattiin etukäteen. Paketin mukana tuli kuivaliisteri, joka sekoitettiin veteen, joten omasta takaa piti olla vain tela ja telakotelo liisteröintiä varten (ja toki ämpäri liisterin sekoittamista varten). Vatupassinkin mies kantoi tuohon eteiseen, mutta koska olen nopea käänteissäni, niin sekin jäi käyttämättä 🙂
Nyt meillä on mukava muisto lomasta tuossa seinässä. Joka kerta sitä katsoessani tulen hyvälle päälle. Yhtä hyvälle päälle, kuin tuon keltaisen jakkaran ohi kävellessäni 🙂
Suloista sunnuntaita 

36 Responses to “Uutta ilmettä kotiin valokuvatapetilla”

  1. -Jutta sanoo:

    Kaunis koti ja todella kiva tuli tuosta tapetista!! 🙂
    Jään lukijaksi.

    juttamarilla.blogspot.fi

  2. NinniS sanoo:

    Hellurei! Äärettömän ihana seinä <3 Vaaauu 🙂
    Täytyy itsekin ruveta harkitsemaan, josko sitä ottais ja laittais myös valokuvatapettia..tuollainen piristää hiumasti 🙂

    • Maria sanoo:

      Hellurei 🙂 Kiitos paljon, tykätään seinästä ihan hirmuisesti <3 Aluks ajattelin, että meneekö liian sekavaksi koko kämppä, mutta ei menny 🙂

  3. Sabuska sanoo:

    Tosi kiva idea!!!
    Kummasti alkoi katseeni hakemaan sopivaa seinää, vaan ei meillä semmoista oikein ole.. Tai jos sitten tohon keittiöön.. Jossain vaiheessa ollut tarkoitus kuvata lapset, kun ne on lopultakin tässä.. Ja teettää taulu, mutta toi tapetti vois toimia vielä paljon paremmin!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sabuska 🙂 Meillä toi seinä oli kuin tehty tähän; siihen kun ei oikein sovi roudata mitään huonekalua eteenkään. Joten näillä mennään 🙂

  4. Hieno on!! Ihana kuva tyttäreistä ja muutenkin teillä on niin kaunis koti 🙂

  5. Katja sanoo:

    Aivan ihana idea ja huisin hieno toteutus! Mulla alkoi kanssa heti raksuttaa että mitä ja mihin, mutta nämä meidän seinät on vähän huonoja tuollaiseen tarkoitukseen 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Katja 🙂 Aikas nopealla aikataululla tämä tuli, mutta onneks näyttää hyvältä (olis meinaan kamala repiä tapetti pois seuraavana päivänä, jos ei olis miellyttänytkään silmää :)!

  6. Suffeliini sanoo:

    Ihanalta näyttää!!! Teillä on niin ihanan valoisa ja vaalea koti! 🙂

  7. Heidi sanoo:

    Todella kaunis lopputulos! 🙂

  8. Vekarus sanoo:

    Siitä tuli hieno!

    Ihanaa sunnuntaita!

  9. Anonymous sanoo:

    Siitähän tuli hieno. Olen huomannut hyllyllä myös uusia tauluja.Sinulla on”hyvä silmä” 😀
    Kauniita olivat myös synttärineidin kuvat.Suloinen tyttö ja niin herttainen.Valmis malli.
    Hän on selvästikin tottunut olemaan kuvattavana. Lämpimät Onnittelut Hänelle!
    Irma

    • Maria sanoo:

      No kiitos Irma ja hei, hyvin olet pannut merkille uudet taulut hyllyllä 🙂 Meillä on tälläinen valokuvanäyttely tällä hetkellä aiheesta ”the loma” 😀
      Kiitos, pikkuinen tykkää poseerata kameralle…kun sille päälle sattuu 🙂

  10. Hanna sanoo:

    Ihana!!

  11. Anu sanoo:

    Ihana tuli!miten tuosta raaskii koskaan luopua?!:)

  12. Anonymous sanoo:

    Aivan ihana, todella onnistunut! Hillitty ja samalla tyylikäs. ”Uskaltaisipa” itsekin joskus – sitä niin helposti tottuu tietynlaisiin tuttuihin juttuihin eikä rohkene kokeilla uusia ”tuulia”. Kaunis koti teillä; seuraan jatkossakin blogiasi, kun sen nyt kerran löysin 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiva, että löysit blogiini ja viihdyt täällä. Kiitos kaunis, mulla on vähän liiankin herkässä tämä liipasin toteuttaa näitä (realistisia) haaveita sisustuksen saralla 🙂

  13. Mapsi sanoo:

    Voimiten siitä tuli upea. Saako kysyä, mitä tuollaisen teettäminen kustansi?

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Mapsi 🙂 Tuo maksoi vähän yli 80 euroa postituksineen ja liistereineen. Ei paha mun mielestä (yritän uskotella itselleni, että koska jätin Hullut Päivät kokonaan väliin, niin tälläiset sisustushankinnat ovat sallittuja :D).

  14. No sehän sopii aivan mainiosti!
    Tuon parempaa muistoa ei varmasti olekkaan olemassa!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Aino-Kaisa 🙂 Kyllä muistuu loma ja se ihana yhteinen aika lasten kanssa mieleen päivittäin, kun tapettia tuijottelee. Nimim. uuden loman tarpeessa 😀

  15. Marit sanoo:

    Tosi kivalta näyttää! Niin suloiset lapset <3

  16. Elsa sanoo:

    Upea, persoonallinen seinä! Like it!

  17. Hei Maria! Pakko kysyä, että mistä nuo ihanat valkoiset porrastikapuut olet ostanut? 🙂 yst. terveisin Jasminella Napapiiriltä

    • Maria sanoo:

      Moikka! Nuo tikkaat ovat ihan älyttömän vanhat remppatikkaat (lähinnä maalaukseen ja tapetointiin käytetty); ovat vanhempieni, mutta jossain vaiheessa matkaa ne pääsivät meille. Alunperin olivat puunväriset, mutta sittemmin saivat valkoisen maalin pintaansa.

      Mukavaa kevättä Napapiirille 🙂

Kommentoi