maanantai 08. huhtikuun 2013

Sisustukseen sopiva hattu

Hiphei huomenta!

Onko muuten nyt kevätkuukausi vai odotellaanko joulua? Ajattelin vain tarkistaa, sillä meidän ikkunoista aukeaa ihanan luminen talvimaisema 🙂  Maanantaiaamu on täällä. Ja so far so good! 🙂 Toivottavasti teilläkin viikko alkaa mukavasti.

Ostin reissusta hellehatun. Pitkään pohdin stetsontyylisen ja tämän perinteisen välillä, mutta päädyin perinteiseen. Ja oikeasti; kun mittarissa on se 37 astetta (tuntuu noin 45-46 asteelta) niin tuo hellehattu viilensi oloa kuumimpaan aikaan päivästä ainakin kymmenellä asteella. Tai voi olla korvieni välissäkin tämä vaikutus, mutta näin kävi.
Sen kotiin rahtaamisessa oli hiukka ongelmia, kun ei saisi lytistyä. Joten matkalaukkuun en sitä sullonut eikä se liiemmin mahtunut käsimatkakassiinkaan. Joten lentokentällä se vietti aikaansa lasten päässä vuorotellen ja lentokoneessa se onneksi mahtui ylälokeroon. Mutta kotona kohtasimme jälleen säilytysongelmia; kaikki vaatehuoneen ylähyllyt ovat niin täynnä, ettei toivoakaan. Hattulaatikko olisi tässä vaiheessa ollut kätevä, mutta sellaista ei ollut saatavilla. Joten hattu pääsi päin seiniä 🙂
Ja hei, mun mielestä se passaa tuohon oikein mainiosti vai mitä mieltä olet? Kassin myötä tuovat sisustukseen ripauksen sitä vaaleaa puuta (lähinnä sen väriä ;), jota olen haikaillut. Tuo Annon punoskori pääsi peilin eteen ja musta rottinkirahti ikkunan eteen korintilalle. Tässä uudessa paikassa tulee tuo punoskorikin enemmän esiin. Lisää lämpöä sisustukseen olenkin kaivannut, ja nyt sitä sain. Ei ne aina tarvitse olla niitä isoja muutoksia, joilla saa haluamaansa efektiä.
Tällä viikolla vielä matkamuistot seinille part II. Yhdelle seinälle nimittäin olemme kaavaillut tapettia, jossa ripaus sitä lomatunnelmaa. Hui! Meillähän tunnetusti yleensä maalaillaan, joten ollaan nyt vähän tekemässä syrjähyppyä sen suhteen 🙂
Ihanaa maanantaita 
 & viikon aloitusta 

Jaksaajaksaa 🙂

12 Responses to “Sisustukseen sopiva hattu”

  1. Upean tyylikäs kokonaisuus mustalla seinällä. Persoonallinen ja hieno :)! Hyvää viikkoa toivotellen…

  2. Anu sanoo:

    Heippa!kiva,kun olet kotiutunut postailemaan:) oon lukenut uusimmat jutut,mutta en ole ehtinyt kommentoida.ihanalta vaikutti teidän matka!joskus tulevaisuudessa aiotaan käydä Thaikuissa mekin,nyt se just ei oo mahdollista töiden vuoksi.mä luin tuossa sun loman aikana vanhoja juttujasi ja tuli mieleen,että olis mukava nähdä taas päivänasuja ja sit semmosta,että teetkö vielä sisustussuunnittelutöitä?Kaikki juoksuun liittyvä kiinnostais kans,onko sulla kesälle jotain tavoitetta?semmosia tuli mieleen..kivaa päivää:)

    • Maria sanoo:

      Moikka! 🙂 Ja juu, täällä ollaan taas! Kiitos tuhannesti postausvinkeistä (jälleen), niitä on kiva saada, sillä aina välillä tulee tenkkapoo aiheiden kanssa. Sitä paitsi, mieluusti sitä kirjoittaa sellaisista aiheista, joita haluatte lukea 🙂 Muksaa tiistaita!

  3. Irmastiina sanoo:

    Eilen pahimpaan lumisateen aikana sanoinkin, että voi miten ihana ilma…jos olisi marraskuu…:)

    • Maria sanoo:

      Juuri näin; mutta nyt aurinko paistaa kauniisti…eiköhän se kevät sieltä tule. Viimeistään ensi viikolla, kun luvattiin reilusti plussaa 🙂

  4. JuttaEmilia sanoo:

    Veikeä idea, ja ihana tuulahdus lomatunnelmaa samalla 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Jutta 🙂 Juu, tuo hattu muistuttaa tuosta siitä ihanasta lomasta ja samalla odottelee pääsyä seuraavalle lomalle mukaan 🙂

  5. Mapsi sanoo:

    Hieno tuo musta seinä ja tosi hauska idea tuo hattu seinällä!

    • Maria sanoo:

      Kiitti Mapsi 🙂 Mä jo ajattelin valkaista tuon mustan seinän kevääksi, mutta onneksi en sitä tehnyt, sillä sai uutta potkua tuon hatun ansiosta 🙂

  6. Se on aivan täydellinen pari kassille.
    Ja arvaappas minkä mä eilen löysin meidän kesäasusteista? No mun jostain etelän reissuilta raahaamani (yhtä ison, kun sun) hellehatun… 😉
    Ja ei, meidän sisustuksesta hattu ei ole vielä löytänyt paikkaa. 😀

    • Maria sanoo:

      Kiitti ihana 🙂
      Jes, hei nyt vaan hellehatulle paikka. Mäkin aluks mietin, että eihän toi sovi minnekään, mutta tuohon se loppujen lopuksi päätyi. Ja ei voisi parempaa paikkaa olla 🙂

Kommentoi