torstai 21. helmikuun 2013

Tone it up Thursday (& lepopäivistä)

Hellurei!

Palataan taas ”Biksukuntoon 212 päivässä”- projektiin ja toivepostaukseen siitä, miten ja millä välineillä kuntoilen kotosalla. Kuten todettua niin näinä viikkoina, kun mies reissaa niin mahkut juoksulenkille tai salille ovat minimaaliset. Ellei slim to none 🙂 Joten onneksi meillä on kotona vanha, mutta toimiva kuntopyörä. Sillä saa ihan mukavan alkulämmön päälle. Ainoa vika on se, että harvoin jaksan sillä tuolla kodarissa polkea. Ja sekään ei siis ole tuon pyörän vika 🙂 Joten kotikuntoiluksi lasketaan nyt esimerkiksi se, mitä teen välillä juoksulenkkien jälkeen tai jopa ilman juoksulenkkiä. Kotonakin pystyy tekemään yllättävän paljon ja jopa ilman välineitä. Mutta mun tämän hetken luottovälineet on kahvakuula ja pilatesrulla. Sekä oman kehon paino. Jossa on tietyissä liikkeissä ihan jo liki liikaakin 😀
Kahvakuula on armottoman kevyt. Vain 4 kg. Nyt kun olen syksyn käynyt salilla niin pitäisi investoida painavampaan kahvakuulaan. Noin 8 kiloiseen. En tee aina kahvakuulalla kaikkia alla olevia harjoitteita, vaan saatan tehdä vaan esimerkiksi vatsat yhtenä iltana ja kädet seuraavana. Toistoja teen enemmän kuin ohjeissa; niin kauan teen, että alkaa tuntumaan jossain. Näiden parin linkin kautta löytyy hyviä ja tehokkaita kahvakuulatreenejä:
Pilatesrullaan suhtauduin aluksi todella skeptisesti. Mutta mies yhtenä pimeänä iltana raahasi mut Stockalle ostamaan pilatesrullaa kanssaan, joten en vastustellut. Mies käyttää sitä lähinnä venyttelyyn, mutta mä teen sen avulla vatsat (tosi hyvä ja tehokas liike on tuo tuossa kuvassa yllä; pienikin liike ottaa jo vatsalihaksiin tuntuvasti) ja lisäksi venyttelen. Sillä pystyy myös tehokkaasti hieromaan eri lihaksia. Alla olevissa linkeissä joitain vinkkejä harjotteista:

Klik (linkit youtube-videoihin)
Klik (kuvia harjotteista)
Sitten toki välillä kotioloissa teen punnerrukset, selkälihasliikkeet, jalka/askelkyykyt sun muut ihan perus jumppatuntien ohjeiden mukaan. Ja joskus tulee käytettyä käsipainoja käsien ja olkapäiden tekemiseen. Mutta tuo pilatesrulla on se, jonka päällä on tullut iltaisin maattua telkkarin äärellä. Tokaylimmän kuvan mukaisesti voisi makoilla tuossa rullan päällä koko ilta. Rentouttaa selän ja rintalihakset totally.
Syksyn mittaanhan tuli liikuttua noin 6 kertaa viikossa. Nyt töiden alkamisen jälkeen määrä on puolittunut ja kyllä ne lepopäivät on sitten vaan tarpeen. Tuntuu, että kroppa on solakoitunut ja jaksaa paljon paremmin urheilusuoritusten aikana, kun ei kroppaa rääkkää ihan joka päivä. Joten muistakaa lepo!
Huomiselle lupailin FB:n puolella (klik) ”Päivä Marian kanssa”-toivepostausta. Katsotaan miten käy; jaksanko illalla enää huidella Lilian balettiin kameran kanssa tai saatikka kuvailla pyykkikasoja. Mutta toisaalta, saahan tuossa postauksessa näkyä elämän realiteetit, eikös!? Olis kiva kuulla miten sä urheilet kotona ja varsinkin olis kiva kuulla kokemuksia kotiin myytävistä crosstrainereista, onko niistä mihinkään?
Torstaiterkuin,

16 Responses to “Tone it up Thursday (& lepopäivistä)”

  1. Salla sanoo:

    Itse olen huomannut, että oman kehon painollakin saa vedettyä tosi kovan treenin halutessaan 🙂 Kun tietää oikeat liikkeet ja tekniikat. Se on ollut mun pelastus silloin kun ei ole salille tai jumpalle päässyt. Mä teen erittäin paljon kyykkyjä, askelkyykkyjä (näissä joskus painot käsissä), punnerruksia, hooveria joka ottaa syviin vatsalihaksiin, supermiestä, pakarannnostoja jne. Kyllä tulee tehokas treeni! Mutta kotitreenin aloittaminen on paljon vaikeampaa kuin että ajais salille ja tekisi siellä…jostain syystä 🙂 Ja olen ihan samaa mieltä siinä, että lepopäiviä täytyy olla tarpeeksi. Itse teen kuntosali/kotitreenin 3krt viikossa ja sitten lisäksi lenkkeilyä tms. aerobista jonkun verran. Minulle sopiva määrä.

    • Maria sanoo:

      Sama juttu, punnerrukset yms vatsahooverit menee ihan loistavasti tällä ruholla myös 🙂 Mä rakastan myös kyykkyjä ja askelkyykkyjä, mutta hitsi kun reilu 10 vuotta kaaduin ja teloin polveni enkä tajunnut mennä lääkäriin (kyllähän sitä kolme viikkoa kotosalla kului konkaten gradua tehden ;).

      Siellä salilla saa vaan tehtyä tehokkaammin, ei siitä mihinkään pääse. Oih, mulla tulee ehkä 2 sali/kotitreeniä viikossa, välillä vaan 1 ja sen lisäksi 3-4 juoksulenkkiä, joista yksi pitkä (1,5 h) ja muut noin tunnin. Tai alle 🙂 Tsemppiä treenailuun! 🙂

  2. Salla sanoo:

    Mutta tuo pilatesrulla kuulostaa niin mielenkiintoiselta että varmaan pakko ostaa 😀

    • Maria sanoo:

      Pieni investointi sen hyödyllisyyteen nähden. Tosin mä ensin olin kyllä tosi skeptinen, kun tuollainen pötkylä ostettiin pilaamaan meidän takkahuoneen sisustuksen 😀

  3. Tibs sanoo:

    Biksukuntoon pääsy on mun ikuinen toive…
    Selkäni takia en saisi tehdä mitään liian rankkaa tai voimakasta. Juoksukin on pitänyt vaihtaa kävelyyn ja hölkkään. Kaikki venyttelyliikkeetkin on pitänyt opetella ihan eri tavalla. Pikkuhiljaa olen oppiut että niitä lepopäiviä pitää todella olla eikä 2 tunnin rääkki ole välttämättä keholle hyväksi. Olen ollut vähän sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppi. Ei mitään jaksolla on sitten tullut puputettua herkkuja oikein toden teolla.

    • Maria sanoo:

      Voi ei, harvoin sitä tulee mietittyä, kuinka onnekkaassa asemassa on, kun pystyy urheilemaan <3 Mä tulisin hulluksi ilman juoksua, mutta pakon edessä olisi pakko sopeutua. Mulla vähän sama, kaikki tai ei mitään ja sitten lähtee lapanen käsistä. Molempina kausina 😀

  4. Anonymous sanoo:

    Jihaa, odotettu postaus!
    Multakin löytyy tuollainen rulla, mutta empäs ole muistanut sen olemassaoloa, täytyykin kaivaa se kaapista esiin ja ottaa käyttöön.
    Itse tykkään tehdä painoilla käsitreeniä kotoa ja vatsatreeninä hooveria. Hooverpidon väliin kylkilankkua molemmin puolin, niin kyllä toivoa on löytyä kesään mennessä vyötärö 🙂
    Itse käyn paikallisessa kuntokeskuksessa niin usein kun mahd. Joskus se jää pariin kertaan ja toisinaan ehtii viis kertaa, mutta stressiä en siitä ota kuinka usein siellä käyn.
    Itseäni on kovasti alkanut kiinnostamaan aktiiviliikkujan ruokavalio. Siinä mielssä, ettei lihakset kipeytyisi kahvakuulatreenin jälkeen ja että olo pysyisi virkeänä kulutuksen jälkeen. Kuinka sinä syöt treenin jälkeen ja mitä?

    Ihanaa, huomenna on perjantai ja viikonloppu edessä. Nautitaanhan siitä kukin omalla tavallamme, Piiu

    • Maria sanoo:

      From me to you 🙂
      Kaiva ihmeessä rulla esiin, mä oon koukuttunut siihen! Tuo hoover on muuten tosi tehokas liike, mulla on varmaan vaan joku vika tekniikassa, kun toiseen olkapäähän alkaa sattumaan. Kylkilankun olin unohtanut, kiitti vinkistä 🙂

      Se on pääasia, ettei liikunnasta tule pakkomiellettä. Näin ruuhkavuosina voisi muuten tulla ihan hirmuinen stressi.

      Mun täytyy ostaa painavampi kahvakuula, kun en saa sillä enää monilla toistoillakaan lihaksia kipeeks. Salilla sitten teen painavammilla kahvakuulilla.

      Reenin jälkeen mulla ei yleensä ole nälkä, mutta syön puolikkaan banaanin ja lasin kaakaota/maitoa. Pitäis perehtyä ruokailuihin enemmän!

      Kiitos samoin, ihanaa viikonloppua Piiu 🙂

    • Anonymous sanoo:

      Nyt oli ihan pakko tulla sulle kertomaan, että olin tänään kuuntelemassa erittäin hyvää luentoa aktiiviliikkujan ravinnosta. Tämän päivän jälkeen tulen kiinnittämään entistä enemmän huomiota urheilusuorituksen jälkeiseen ruokaan.
      Yksi hyvä vinkki sulle, sopii niin treenin jälkeen nautittavaksi tai välipalaksi töihin tai miksipä ei iltapalaksi on, Fast:n uutuus tuote suklaa pudding-jauhe. Siinä on protskuja ja hiilareita sopivassa suhteessa ja mun mielestä se on hyvää 🙂
      Kannattaa kokeilla!

    • Maria sanoo:

      Vitsit, kiitos vinkistä Piiu! Mä oon niin huono palautusjuomien ja -ruokien suhteen, mutta nyt on pakko petrata. Ostin 8 kg kahvakuulan ja jestas, että lihakset tärisee. Huomenna voi olla paikat kipeenä 🙂

  5. Meillä on kanssa kuntopyörä. Sillä alkulämmöt päälle (15min-1h) ja sitten kahvakuulalla n. 30 min ohjelma läpi. Sitten vielä venyttelyä päälle. Tämä on tyypillisin setti silloin, kun mies on töissä tai reissussa ja lasten kanssa olen yksin kotona.
    Ennen oli niin kiva, kun lapset pystyi heilauttamaan rattaisiin ja lähtemään reippalle lenkille, mutta nyt ovat sen verran isoja (4 ja 5) ettei niitä enää jaksa tuolla hangessa tuupata (tai pulkassa vetää).

    Liikuntaa tulee näin talvella n. 4h / vk, kesää kohti sitten vähän enemmän. Tuntuu sopivan väljältä määrältä mulle.

    • Maria sanoo:

      Tuo 4 h on mun mielestä ihan sopiva määrä meille äideille, kenen miehet reissaa. Kuten sanoit, helppoa se oli silloin kun lapset möllöttivät tyytyväisinä rattaissa ja sai tarpoa pitkiä lenkkejä. Tosin kohta nuo meidän ovat sen ikäisiä, että pärjäävät täällä kotona sen tunnin juoksulenkin verran.

      Mulla on tuon kuntopyörän kanssa se ongelma, etten kerta kaikkiaan saa aikaa kuluun. Ellei ole hyvä kirja kesken 🙂 Muuten sillä kyllä saisi hyvän reenin!

  6. Anonymous sanoo:

    Hei! Kommentoin ensimmäistä kertaa sun voitiin ja täytyy todeta, et mukavaa luettavaa aina! Varsinkin liikunta- ja ruoka-aiheiset postaukset kiinnostavat. Itse liikun noin 4-6 kertaa viikossa, vuorotyöni lähinnä häiritsee säännöllisiin jumppiin osallistumista. Juoksen, spinnaan, kahvakuulailen ja käyn erilaisissa vatsapakarajumpissa. Liikunnasta innostuin uudestaan vuosien tauon jälkeen. Laihdutin 28kg, jotka olivat jääneet roikkumaan lapsista (nyt 10 ja 7v) ja huomasin et liikuntaan käytetyn ajan olen poissa jääkaapilta. Kilot olivat ainakin mulla tulleet syömällä ja laiskottelulla. Aluksi siis liikuin laihdutuksen vuoksi, mutta nyt sen mahtavan jälkifiiliksen vuoksi! Aurinkoista kevättä Sinulle!
    Kirsikka

    • Maria sanoo:

      Kiitos ihanasta kommentista Kirsikka! Ja hei, ihan huikee tuo sun painonpudotus, onnea siitä 🙂 Sehän se onkin, kun on tuolla parin tunnin sauvakävelyllä tai juoksulenkillä niin jääkaapin valo saa olla pimeänä. Sitä paitsi, mulla käy niin, että urheilusuorituksen jälkeen ei tee edes ruokaa mieli. Saatikka epäterveellistä sellaista.

      Urheiluun jää koukkuun! Se lähteminen voi olla välillä tuskaa, mutta kotiinpaluu on ihanaa 🙂

      Kiitos samoin Sinulle, oikein aurinkoista kevättä 🙂

  7. Anonymous sanoo:

    Se edellinen anonyymi jatkaa. Pahoitteluni tästä ennakoivasta tekstinsyötöstä! Toivottavasti joku tolkku pysyi kirjoituksessani.
    Kirsikka

    • Maria sanoo:

      Hei, en huomannut lukiessani ainuttakaan kirjoitusvirhettä 🙂 Kiitos vielä, kun kommentoit!

Kommentoi