sunnuntai 10. helmikuun 2013

Sweet Sunday morning ♥

Oijoi,

vastapaistettua sämpylää, johon margariini sulaa sekunnissa, ei voita mikään! Tällä reseptillä tulee tehtyä sämpylät tätä nykyä. Sisältä pehmeä ja pinnalta rapea ja mikä parasta, taikinaa ei tarvitse vaivata; aineet vain sekoitetaan yhteen. Eilen tein taikinan ja paistoimme siitä lounaalle kuusi sämpylää. Tänä aamuna paistoimme taikinasta toiset kuusi. Taikina säilyy jääkaapissa viikon päivät, joten sitä mukaa kun sämpylähammasta kolottaa, voi paistaa sämpylöitä.
Pitkästä aikaa tein tälle aamulle smoothiet; aikuisille luonnonjugurtista, pakastemansikoista, -mustikoista ja ruisleseestä. Lorauksella hunajaa. Lasten smoothieista jätettiin mustikat ja ruisleseet pois. Lilian smoothiesta löytyi se mansikan pystytukka…vähän aikaa meni ennen kuin tajusimme, että toinen tarkoitti sitä mansikan vihreää hattua 😀
Tuntuu, ettei ole tullut pitkään aikaan kirjoiteltua sisustusjutskuista, mutta ei syytä huoleen; mulla on tuolla suihkuhuoneessa yksi maalausprojekti kesken; siitä lisää huomenna täällä blogistaniassa. Saadaan vähän karkkiväristä piristystä muuten niin valkoiseen ruokatilaan! 🙂 Lisäksi tänään olisi tarkoitus valkaista vähän takkahuonetta ja makuuhuonetta…Ja tietysti käydä luistelemassa ja pulkkamäessä lapsukaisten kanssa.
Pitkiä pellavia ja
ihanaa laskiassunnuntaita 

12 Responses to “Sweet Sunday morning ♥”

  1. -HEINIE- sanoo:

    Hei, jospa saisin tuolla ohjeella kuohkeita sämpylöitä. Näyttää niin herkullisilta!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis 🙂 Kokeile ihmeessä, mä en ole epäonnistunut tällä ohjeella vaan sämpylät todellakin kohoaa kauniisti. Vaikkei hiivaakaan ole ohjeessa ihan hirmuisesti 🙂

  2. Näistä teidän aamiaskuvista tulee aina niin vesikielelle. Kunpa jaksaisi itsekin noin ihania juttuja aamuisin väsätä. Teidän aamiashetket ovat varmasti ihana alku päivälle. Mukavaa laskiassunnuntaita.

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunis ja ihanaa viikon aloitust sinullekin 🙂 Jotenkin viikonloppuaamut, rauhalliset sellaiset, ovat niin tärkeitä koko perheelle. Sen takia aamupalaan ja yhteiseen aamuhetkeen satsataan paljon 🙂

  3. Puuterihuisku sanoo:

    Ihanalta näyttää!

  4. Oi paperilehti ja su aamu kuuluvat yhteen:) Ei ole moneen vuoteen ollut kyseistä luxusta. Ensin tilattiin su Hesaria tänne.. mutta kun se tuli aina ti tai vasta ke niin lakkautettiin.

    • Maria sanoo:

      Kyllä, paperilehti se olla pittää! 🙂 Tosin mä harvemmin sitä luen, mutta mies ei kuulemma tule ilman sitä toimeen. Oih, te saitte sitten vanhoja uutisia jo siinä vaiheessa,kun lehti sinne saakka ehti. Onneksi on nettilehdet!

  5. Nurmilintu sanoo:

    Mansikan pystytukka! 😀 Ihana!

    • Maria sanoo:

      Eikös ollutkin 😀 Tuon pian kuusivuotiaan suusta kyllä pääsee mitä ihmeellisimpiä sammakoita, olenkin ottanut nyt tavakseni kirjata niitä ylös!

  6. Saska sanoo:

    Kiitos ohjeesta, metsästin tällä viikolla juuri tuota sämpytaikinan ohjetta! Meillä tänään noita iltapalaksi!:)

Kommentoi