tiistai 29. tammikuun 2013

Passé pink

Moikkamoi! 🙂

Kuulitteko aamulla, kun linnut visersi? Niin kauniisti, että toivo keväästä elää! Myös näiden keväisien kuvien myötä 🙂
Tiistaiaamuun kaksi kärpästä samalla iskulla; sisustushaastetta ja pinkkiä. Joka oli, tuli ja meni. On siis ihan passé. Long gone. Isoilla pinnoilla. Kuten siinä villashaalissa. Täällä Think pink-postauksessani vielä ihastelin tuota pinkkiä, mutta kuten silloin arvelinkin niin se ei tule olemaan meillä pitkäaikainen tehosteväri. Tuossa määrin. Joten villashaali jouti takaisin Lilian vaaleanpunaiseen valtakuntaan ja meillä tehostellaan tästä eteenpäin vain ripauksella pinkkiä. Esim. tulppaaneilla. Jotka onkin siitä ihan käteviä tehosteita värien suhteen, että ne tuppaavat kupsahtamaan tasaisin väliajoin. Sillain, että värikylläisyydessään valikoi taas seuraavalla kauppareissulla ostoskärryyn niitä tuttuja ja turvallisia valkoisia tulppaaneita 🙂 Ja tyydyn vain ihastelemaan pinkkiä ja muita ihania kevään piristevärejä teidän muiden kodeissa, jonne ne ihanasti sopiikin!
Törmäsin muuten taannoin passé pink -termiin englanninkielisessä muotilehdessä. Siinä sillä oli merkitys hailakan vaaleanpunaisesta, kuluneesta pinkistä. Vähän kuin pale pink ranskalaisittain 🙂 Mutta jos on pinkki passé niin onneksi on myös tiistaiaamu. Varsinainen tappotiistaiaamu. Huh. Tein tämän postauksen eilen illalla valmiiksi ja aamulla kuuden jälkeen, kun menin sitä muokkamaan niin koko teksti kuvineen hävisi taivaan tuuliin. Ja kiitos tuon automaattitallennuksen, sitä ei saanut palautettua. Postauskin oli yhtäkkiä passé 😀
Mutta sisustushaaste ei ole ihan vielä passé. Täältä löytyy sisustushaasteen ensimmäinen osa ja täältä toinen.  Nyt vuorossa tuo ensimmäinen postaus haasteesta, jossa tulee ilmetä joko tekstissä tai kuvissa seuraavat sanat/asiat:
sohva
sohvapöytä
valaisin
somistus
tekstiilit
Sohvathan meillä on nuo kaksi ja puoli vuotta samassa paikassa kököttäneet Ikean Kivikit. Ja tyytyväisiä olemme niihin olleet. Jos (ja toivottavasti kun) saan perintöpianon seuraavaan säilytyspaikkaan pois meiltä, tulee sohvatkin ainakin kokeilumielessä siirtymään niin, että tuo toinen sohva siirtyy nykyisen pianon eteen niin, että tulee vähän ”kulmasohva”meininki. Matto kiepsautetaan Bestån suuntaisesti ja tuohon Bestån ja lasipariovien väliin haaveilisin Kivikin divaanista tai nojatuolista. 
Annon lasivaasi pääsi huonekuusen ja taulun viereen tarjottimelle. Käytiin viime viikonloppuna Plantagenissa etsimässä oliivipuuta. Kolmas kerta toden sanoo, että saisinko sellaisen elämään paria kuukautta pidempään. Mutta Plantagenissa ei ollutkaan tällä kertaa oliivipuita. Mistäköhän sellaisen saisi? Nimittäin tuo huonekuusi alkaa omaan silmääni näyttämään hiukka liian jouluiselta 🙂
Mutta, nyt on aamun kahvipaussikin pian passé, joten takaisin työn touhuun. Ei ole enää montaa päivää niin saan nuo ihanat työkaverini takaisin aurinkolomalta Thaimaasta. Toivottavasti tuovat mukanaan hieman päivänsädettä tänne harmauteen 🙂
Tiistaiterkuin,
PS. Meinasi ihan unohtua; tuonne Huuto.net arvontaan on lisätty palkintolehtien joukkoon myös meitä sisustajia kiinnostava Glorian Koti ja oma henkilökohtainen keittiöraamattuni Glorian Ruoka & Viini. Sekä lisäksi Me Naiset ja Cosmopolitan. Joten pikapikaa osallistumaan arvontaan täällä! 🙂

10 Responses to “Passé pink”

  1. Lumo sanoo:

    Valkoiset tulppaanit ovat suosikkejani, mutta kyllä nuo pinkitkin näyttävät ihanan raikkailta.

    Yhdet tulppaanit olen vasta ehtinyt ostaa tänä vuonna, nekin olivat keltaiset kun ne näyttivät tuoreimmilta. Jouluamaryllikset kestivät niin pitkään, etten vielä ole paljoa kevätkukkia ostanutkaan. Itse asiassa enen joulua saamani valkoinen amaryllis meni roskiin vasta tänään.

    • Maria sanoo:

      Tiedätkö, piti juuri postata noista amarylliksistä; mulla toinen jouluamaryllis pukkaa jo kolmatta kukintoa! Ja toinen on siinä hilkulla, että kuoleeko ennen toista kukintoa 🙂

      Oon laittanut merkille, että useimmiten keltaiset tulppaanit on niitä kaikista kestävimpiä ja kaupassakin parhaimman näköisiä!

  2. Hanna sanoo:

    ihanan näköistä!!! sulle ois haaste blogissani 🙂

  3. Anonymous sanoo:

    Ihan samaa totesin aamulla mielessäni aamulehteä hakiessani, että hei linnut laulaa!
    Se kuulosti musiikilta korvissani ja loi ajatuksen kevääseen, kyllä se sieltä tulee 🙂

    Tulppaanit on tämän ajan kukkia, niitä löytyy minunkin maljakossani, mutta valkoisena.
    Tuo iso maljakko onkin hyvä tulppaaneille, koska ainakin itselläni, ne kasvaa hurjasti vartta vaikka kuinka laitan vähän vettä ja leikkaan ja ja..

    Kauniilta näyttää olohuone valkoisineen sohvineen. Meille kotiutui pari viikkoa sitten Ikean ektorp ja olen tyytyväinen siihen. Vielä se tarvitsisi muutaman uuden tyynyn, mutta en tahdo löytää mistään mieleisiä. Oletko sinä viime aikoina ostanut tyynynpäällisiä? Ehkä yks perinteinen gant-tähtityyny voisi telkkarihuoneeseen sopia 🙂

    Mukavaa viikon jatkoa, Piiu

    • Maria sanoo:

      Juu, ja sitten kun tiet olivat vielä sulat (suolattu 🙂 niin oli ihan keväinen olo! 🙂

      Tiedätkö, mulla noi tulppaanit kasvoi tämän päivän aikana ulos tuosta maljakosta…pitänee lyhentää huomenna 🙂

      Kiitos, Ektorp oli meilläkin vaihtoehtona. Mulla on kyllä vierähtänyt pari vuotta viimeisestä tyynynpäällishankinnasta. Muistaakseni. Ootkos kattonut huuto.netistä, siellä oli joskus paljonkin Gantin tyynynpäällisiä myytävänä? Mä bongasin sieltä eilen Riviera Maisonin ihania tyynjä, mutta en ostanut 🙂

      Kiitos samoin sulle Piiu 🙂

  4. Tiia sanoo:

    Heips!

    Tulppaanit tuo ihanaa kevään raikkautta ja piristystä kotiin, täytyypä huomenna käydä itsekin niitä ostamassa :).

    Minulla olisi pari kysymystä noista teidän sohvista :). Ensiksikin niissä varmaankin on irrotettavat ja pestävät päälliset? Jos olet itse päällisiä pessyt, niin onko ne helppo saada takaisin paikoilleen siististi? Ettei kangas ole niin ”kutistunut” pesussa, että sitä ei oikein enää saa vedettyä kulman yli vaan siihen jää ikävä löysä ”pussi”. Onko mahdolliset pienet likatahrat helppo pyyhkiä pois ilman sen kummempaa pesua?

    Meillä olisi uuden sohvan hankinta edessä, tämänhetkisen luonnonvalkoisen nahkasohvan haluan vaihtaa puhtaan valkoiseen nahkasohvaan. Viime aikoina tosin myös kangassohvat ovat kutkutelleet mielessä.. Saa nähdä mihin valintaan tulen, kunhan budjetti antaa myöten :).

    • Maria sanoo:

      Moi Tiia! Tulppaanit on ihan must, nyt kun niitä taas on saatavilla!

      Juu, noissa on irrotettavat päälliset, mutta vielä en ole niitä pessyt. Pian on kyllä pesun aika 🙂 Pienet tahrat kyllä lähtevät, jos puhdistaa ne saman tien. Mutta jos käy niin kuin mulle tyttöjen suklaatahran kanssa niin ei auta kuin kääntää istuintyyny toisin päin.

      Valkoiset nahkasohvat olivat meilläkin haaveena. Likviditeetti vain ei ollut tarpeeksi vahva niihin 😀

  5. Sini sanoo:

    Teillä on kyllä kaunis koti, niin ihanan valoisaa ja avaraa!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Sini <3 Ja anteeksi, kun vastasin vasta nyt sun kommenttiin; oli mennyt ihan ohi 🙂

Kommentoi