maanantai 31. joulukuun 2012

Vuoden viimeiset ☆

Moimoi,

kotona ollaan ♥ Loppujen lopuksi eiliseen kotimatkaan tuli muutama mutka. Ensinnäkin ajokeli oli suurimman osan ajasta aivan katastrofaalinen. Aluksi näkyvyys oli metrin luokkaa. Oulusta pari tuntia alaspäin tie oli yhtä jääkenttää ja alijäähtynyt vesi jäi pyyhkijän sulkiin kiinni. Lisäksi pieni potilas oli valvottanut mua edellisen yön korvakipunsa takia ja loppujen lopuksi itki koko matkan Haaparannasta Ouluun. Onni onnettomuudessa oli, että Oulun Mehiläisessä oli korvalääkäriaika vapaana juurikin kun siitä olisimme ohi ajaneet. Aluksi ajattelin odotella, että josko korvakipu menisi ohi kipulääkkeellä, mutta äidin vaisto osui taas oikeaan. Märkivä tulehdus molemmissa korvissa ja lisäksi silmätulehdus, joka oli kehittynyt ajomatkan aikana. Stydit kipulääkkeet, ab-kuuri ja silmätipat matkaan ja menoksi. Kotona oltiin myöhään illalla ja nyt väsyttää kovasti. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ehjinä ollaan kurjasta ajokelistä huolimatta ♥ (Ai niin, tähän väliin pitää purnata; eikö teitä ärsytä ne kuskit, jotka 100 km nopeusrajoituksella ajavat piirun verran alle 90 km tunnissa ja sitten kun tulee ohituskaista niin vetävät tallan pohjaan, ettei vaan kukaan ohita? Näitä kuskeja osui eilen tielle enemmän kuin laki sallii :D)
Uudenvuodenaaton suunnitelmat hieman muuttuivat, sillä enhän mä raski tuota pientä potilasta hoitoon viedä (enkä kipeänä muutenkaan viitsisi), joten meillä Mr N. menee käymään tupareissa ja sen jälkeen syömme oman perheen kesken, paukuttelemme muutamat raketit ja valamme tinaa. Saas nähdä jaksammeko tänä vuonna valvoa puoleen yöhön 🙂 
Sain joulupukilta Pipsa Hurmerinnan kokkikirjan ja pikaselauksella voin sanoa, että olen koukuttunut 🙂 Tänä iltana tuosta kirjasta valmistunee kardemummalohi, bataattiranskikset ja jälkkäriksi rosmariinipiparit kera juustojen. Perästä kuuluu reseptien ja makukokemusten suhteen!
Kulunut vuosi on mennyt ohi silmänräpäyksessä; varsinkin viimeinen neljä kuukautta, kun olen lomaillut kotosalla. Ajattelin heti ensi vuoden alusta koota yhteen menneen vuoden; samaan tyyliin kuin monessa blogissa onkin jo tehty 🙂 
Haluan kiittää sinua kuluneesta vuodesta ♥ Koska tosiasiahan on se, että ilman teitä lukijoita tämä bloggaaminen olisi tietyllä tavalla turhaa. Toki blogin kirjoittaminen on itsellekin tulevaisuutta varten tietynlainen ”päiväkirja” ja inspiraatiokansio, jonne kootaan ne ihanimmat asunnot ja jutut. Mutta sitäkin tärkeämpänä pidän tätä vuorovaikutusta, jonka teidän ihanien lukijoiden kanssa jaan blogin kautta. Olen tutustunut aivan uskomattoman mielenkiintoisiin uusiin ihmisiin. Samantyylisiin ja samanlaiset arvot itseni kanssa jakaviin. Mutta myös tutustunut ihaniin uusiin ihmisiin, jotka tuovat uudenlaista katsomusta asioihin. Tämä bloggaus ja sen kautta tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen on yksi elämän rikkauksista  Joten kaunis ja nöyrin kiitos teille lukijoille, ihania ja parhaita olette 

Mutta nyt rosmariinipiparien taikinantekopuuhiin ja sitten siivoamaan joulu pois kodista suitsaitsukkelaan! 🙂 
Ihanaa loppuvuotta & 
alkavaa uutta vuotta 



sunnuntai 30. joulukuun 2012

Mun sydämeni tänne jää…

Huomenta lukijat 

Kuten FB:n puolella jo eilen vilauttelinkin kuvissa niin eilinen keli oli aivan uskomaton. Ihan kuin satukirjasta; pakkasta oli enemmän kuin laki sallii ja rinteet ehkä tästä johtuen tyhjinä. Reilu neljä tuntia silti jaksettiin laskea. Ja koska 7 päivää alkoi olla hyvin pulkassa (sekä lihakset maitohapoilla) ja viikkoliput umpeutumassa teimme päätöksen suunnata tänä aamuna (sunnuntaina) kotiin. Paria päivää alkuperäistä aikataulua edellä. Mutta onni on koti, jonne palata kuin siltä tuntuu ♥  Postaukset kuvat siis eiliseltä; alussa värikirjoa taivaalla aamusella ja lopussa auringon laskiessa. Rentoutuuko täällä pohjoisessa sitten sen verran, että näkee maiseman kauniimpien lasien läpi? Mene ja tiedä, mutta osa musta haikailee tänne jatkuvasti takaisin. 
Mutta me siis körötellään tällä hetkellä toivottavasti jo kovaa vauhtia kohti Haaparantaa. Jep. Siitä siiten ehkä rannikkoa pitkin kotiin. Täytynee tsekata aamulla vielä ajokeli!
Kiitos jälleen kommenteistanne ed. postauksiin rakkaat lukijat, vastailen niihin täältä autosta ♥ 
Ja huisin paljon tervetuloa uusille lukijoille ja FB-tykkääjille; toivottavasti viihdytte 

Suloisin sunnuntaiterkuin,


perjantai 28. joulukuun 2012

Nautiskelua ♥

Moikkamoi!

Joulun aikaan kuuluu olennaisena osana ruoalla nautiskeluNaatiskelu  Enkä nyt tarkoita ihan perusjouluruokaa vaan niitä ihania väli- ja iltapaloja. Juustolautasia, hedelmäsalaattia, mätiä, kaloja. Namskisnam! 


Meillä ollaan tällä viikolla lomalla nautittu iltapalaksi parina iltana mätiä, smetanaa ja punasipulia. Ja kuten kuvasta näkyy; oon hulluna smetanaan 🙂 Mutta onneksi on vastapainoksi tullut liikuttuakin kiitettävästi. Sillä myös Juustoportista raijaamani juustot ovat tulleet melkein tuhotuiksi.

Nautinnollista perjantai-iltaa sinulle,
mä lähden nyt salille ja sitten jääkaapille selvittämään, mitä tänä iltana syötäisiin 🙂


perjantai 28. joulukuun 2012

Muistutus

Huomenta ihanaiset,

pikaisesti ennen rinteisiin lähtemistä tulin muistuttamaan teitä, että olettehan muistaneet käydä tuolla Arabian Suomen kaunein kattaus-kilpailussa äänestämässä suosikkianne ja lisäämässä oman kattauksenne? Ihania kattauksia joulun aikaan on näkynyt monissa blogeissa, joten käykäähän lisäämässä kattauskuvanne tuonne kilpailuun. Palkinnot ovat huikeita! Vielä pari päivää eli tämän vuoden loppuun aikaa osallistua kilpailuun ja käydä äänestämässä. 
Itse olen mukana tuolla kilpailussa kahdella kattauksella; ruoka- ja kahvikattauksella. Ruokakattaukseni kutsumanimi on Kimallus ja kahvikattauksen Kuura. Lisäkuvia löytyy täältä 

Ikionnellinen ja kiitollinen olen, kun pääsin mukaan Arabian ja Indiedaysin kampanjaan Indiedays Inspiration bloggaajana. Kuten aiemmin mainitsin, niin sisäinen keräilijäni heräsi henkiin. Aiemmin en ole juuri astiastoja keräillyt. Lukuunottamatta vihreää Teemaa tai Pentikin Vaniljaa, josta saatiin kokonainen tusina häälahjaksi. Joten sen jälkeen ei juuri keräiltävää ollut. Nyt olen kamppiksen innoittamana jatkanut keräilemistä mm. Arabian Nero-lautasilla, jotka neliön muotoisena sopivat hyvin kahvikattaukseen noiden KoKo-kuppien ja lautasten alle. Ja ruokakattauksiin ne menevät tarjoiluastioina. 
Keräilyinnostuksen lisäksi muhun on iskenyt kattausinnostus. Ja nyt mulla on ainakin nämä välineet, jotka helpottavat tätä harrastusta huomattavasti 🙂 Ihanaa istua kauniisti katettuun pöytään hyvän ruoan äärelle! Itse asiassa odotan jo tammikuun alkua senkin takia, että pääsen töihin ja perjantait alkavat taas tuntumaan perjantaille. Perjantaisinhan meillä on ollut jo pidempään tapana tehdä ruokaa pitkän kaavan mukaan ja koota mennyt viikko yhteen. Kattaukseen ei olla juuri panostettu, mutta nyt otan senkin työn alle.
Joten hiphip äkkiä äänestämään tänne ja lisäämään oma kattauskuvanne kilpailuun. 
Ja kiitos kaunis teille, jotka olette kattauksiani äänestäneet 

Perjantaiterkuin,


torstai 27. joulukuun 2012

Holy place

Ihanaa joulunjälkeistä arkea rakkaat lukijat ja terkkuja tunturin juurelta 🙂

Loma lienee onnistunut, kun on sekaisin päivistä! Elän tiistaita tai keskiviikkoa enkä ole varma, että onko nyt 28. vai 27. päivä. Täytynee laittaa puhelimeen hälytys, kun on kotiin lähdön aika 😉 Pikkuinen potilas onneksi koki ihme paranemisen ja eilinen vietettiin taas rinteessä. Nyt aamusta kävimme salilla ja tulimme mökille pikaiselle lounaalle. Sitten loppupäiväksi mäkeen. Täällä on enää vain 8 astetta pakkasta ja pyryttää hieman. 

Ohessa lupailemiani, stailaamattomia,  kuvia mökistämme päivännäöllä. Hassu juttu, mutta tämä taitaa olla ainoa paikka, jossa sekä minä että miehemme pääsemme oven avattuamme eroon työstressistä. Taitaa olla sellainen rentoutumisen mekka koko möksä! Mökkimme (vanhempieni sellainen 🙂 on juuri sopivan pieni ollakseen kodikas; alakerrassa on olkkari, keittiö, ruokahuone, makkari, wc, suihku ja sauna. Parvelle mahtuu nukkumaan 6-8 hlöä. Iso varaava takka hallitsee koko mökkiä. Ja hassua, ettei täällä möksällä edes nuo mäntypaneeliseinät osassa tilaa haittaa ollenkaan. Kotona ne valkaistuisi samantien 🙂 Tuon kuusen tilalla on muun ajan vuodesta samanlainen korituoli kuin sohvan vieressä.
Katsotaan, josko seuraavassa postauksessa olisi tunturimaisemia!
Mikäpäivätänäänon-terkuin,
PS. täältä (klikklik) löytyy lisäkuvia möksästä