maanantai 22. lokakuun 2012

Sunnuntai-illan traditio // poikkeama

Kaunista huomenta blogistania!

Sunnuntai-illoiksi meillä on näin syys-ja talviaikaan (ei golfkaudella) muodostunut traditio. Traditioon kuuluu, että mies on illan pelaamassa jääkiekkoa ja sillä aikaa mä valmistan meille siipiä kera tulisen kastikkeen, kasvisten, dipin ja ristikkoperunoiden (reilu työnjako, huh ? ;). Ja sitten me syödään  niitä siipiä romanttisesti kahdeksan jälkeen, kun lapset ovat unten mailla. Mutta eilen rikoimme tuon tradition. Siipien sijaan valmistin salaattia ja leipiä, jotka olin suunnitellut lauantai-illalle. Siitä uudesta kirjasta, jonka esittelin lauantain postauksessa. Lauantai-iltana lähdimme ex tempore koko perheen kanssa tuulettumaan kaupungille ja kävimme syömässä ensimmäistä kertaa Stockkaa vastapäätä olevassa Flame-ravintolassa (klikklik). Hyvää oli ja kaikki viihtyivät, eikä vähiten lapset väritystehtäviensä parissa.

Joten eilisten prinsessasynttäreiden jälkeen mies lähti reeneihin ja mä linnottauduin keittiöön (tosin vasta reilun tunnin voileipäkakunsulatuspäikkäreiden jälkeen). Voin sanoa, että tiedän, mitä tarjoan seuraavan kerran vieraillemme. Vieraita ei näillä näkymin ole ihan heti tulossa, mutta sitten kun tulevat, niin he saavat tätä salaattia kera maukkaiden leipien.

Pastasalaatti à la Gina

250 g pennepastaa
12 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 dl mustia oliiveja (Kalamata-oliivit on parhaita!)
timjamia
merisuolaa
mustapippuria
200 gr mozzarellaa
150 gr jamòn serranoa
1 runsas nippu rucolaa
ja kastike, katso alla

KASTIKE: Pane kuppiin 2 veitsen lappeella murskattua valkosipulinkynttä, vajaa teelusikallinen suolaa, 3 rkl viinietikkaa ja 1 tl juoksevaa hunajaa. Anna seistä noin 30 minuuttia. Ota tämän jälkeen pois valkosipuli ja sekoita joukkoon 6-7 rkl oliiviöljyä.
SALAATTI: Keitä pasta napakaksi miedosti suolatussa vedessä ja huuhtele se nopeasti lävikössä kylmällä vedellä. Valuta hyvin. Pane pasta salaattikulhoon ja kaada päälle kastike. Lisää suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit, oliivit ja timjami. Hienonna päälle hiutalesuola ja mustapippuria.
(tässä vaiheessa laitoin salaattikulhon jääkaappiin….)
Juuri ennen tarjoiulua sekoita joukkoon mozzarellajuusto revittynä, kinkku ja rucola. Sekoita.




Tuosta salaatista tulee aika reilu annos. Voisin kuvitella, että neljälle riittäisi pääruokana ja useammalle pikkuisena sivusalaattina. Salaatin kylkeen paistoin leipiä, joiden resepti on niin ikään samasta Anna Bergenströmin kirjasta.

Ohuet mausteiset leivät

12 gr hiivaa (mä laitoin  kuivahiivapussista ripauksen 🙂
1 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
2 dl haaleaa vettä
3 rkl maitoa
3 rkl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoa 
Sekoita kuivahiiva ja muut kuivat aineet. Lämmitä maito, hunaja ja vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita kuiviin aineisiin puuhaarukalla. Lisää oliiviöljy ja vaiva. Anna kohota vähintään 40 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa kevyesti Jaa taikina neljään osaan ja leikkaa jokainen vielä 4 palaan. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Päällystä kaksi peltiä leivinpaperilla. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kaulitse pitkiksi ”kieliksi”. Pane palat pellille. Alkuperäisessä ohjeessa päälle lisättiin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita, mutta mä voitelin leivät ensin oliiviöljyllä, ripottelin niille merisuolaa ja osaan leikkasin tuoretta timjamia ja toiseen puolikkaaseen leivistä taas puristin salaatinkastikkeesta pois otetut valkosipulit. Tein muuten puolikkaan annoksen (8 leipää). Ylläoleva resepti vain puoliksi, niin tulee ihan sopiva määrä kahdelle ihmiselle noita leipäsiä.
Huomenna onkin sitten luvassa postausta Biksukuntoon 212 päivässä-projektista (liikunnasta ja levosta). Joka jakselee näistä kaikista herkuista huolimatta oikein hyvin 🙂
Muksa maanantaita ja viikon alkua…
jaksaa jaksaa!

8 Responses to “Sunnuntai-illan traditio // poikkeama”

  1. Hanne sanoo:

    Kyllä on herkullisen näköistä syötävää. Leivätkin ovat niin herkullisia, että niitähän tulisi syötyä vaikka kuinka monta:)

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Hanne 🙂 Nuo leivät olivat uunituoreina niiiiin hyviä. Seuraavana päivänä eivät enää olleet niin herkkuja 🙂

  2. J sanoo:

    Kuola valuu kun katsoo näitä sinun ruokakuvia! Sinähän voisit alkaa ihan ammatiksesi tekemään näitä kuvia. Tai mitäpä jos vaikka kirjoitat kirjan! Pelkästä blogista löytyy jo ainekset 😉
    Mutta siis, pakko kokeilla näitä sinun reseptejä. Leivät taitaa päästä ensimmäisenä testiin 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos J 🙂 Höpsis, mähän ihan punastelen täällä taas teidän kommenteille 🙂 En oikein tohtisi tehdä kirjaa, kun reseptit on haalittu pääosin muiden kirjosta ;D Kuvia voin kyllä lainata kirjaa varten 😉 Kiva, että reseptit on mieleisiä!

  3. Frida sanoo:

    Oi, oi… ihan vesi herahtaa taas kielelle… olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa; kirja painoon ja blogista ainekset;) Ihania kuvia!

    Terkuin, Frida

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Frida 🙂 Sitten kun kehittelen 50 omaa reseptiä niin voin harkita kirjaa…sitä ennen antaa muiden kirjoitella kokkikirjat ja mä vaan testaan ne reseptit täällä blogissa ;D

      Muksaa tiistai-iltaa!

  4. Anonymous sanoo:

    Moimoi ! Mun täytyy nyt kyllä laittaa sulle iiiisssoooot ja lämpöiset kiitokset tästä blogistasi ! Juttujasi (ja ennen kaikkea elämänmyönteistä asennettasi) on ollut mukava satunnaisesti lueskella. Nyt mulle on kuitenkin käynyt blogisi kanssa niin kuin Solsindanin kanssa: koukkuun on jääty. Nuo sinun jakamasi reseptit ja ruokaohjeet ovat niin parhautta. Lähiaikoina on tullut tehtyä lasagnea ja pizzaa, noiden leipästen ja salaatin vuoro on ensi viikonloppuna. Kiitoskiitoskiitos !!!

    • Maria sanoo:

      No moimoi! 🙂 Kovin kaunis ja nöyrä kiitos sanoistasi; tässä on syy, jonka takia jaksan bloggailla. Eli te tyytyväiset ja ihanat lukijat. Kiitos <3
      Niin kiva kuulla, että blogini koukuttaa ja että joku muukin kokeilee näitä reseptejä!
      Tällä viikolla on muuten tulossa vielä yksi kiva ja helppo herkku illanistujaisiin 🙂

Kommentoi