sunnuntai 06. toukokuun 2012

Iiris ♡

Saimme eilen kunnian ryhtyä kummiksi pienelle tytölle ja samalla kummilapsiemme määrä nousi viiteen. Vauva sai Tampereen Tuomiokirkossa pidetyssä kastetilaisuudessa kauniin nimen Iiris. Tyttö onkin näin jälkeenpäin ajateltuna ihan Iiriksen näköinen. 
Meillä on ollut aikamoinen juhlaputki takana viimeisen kuukauden aikana; eilen juhlittiin Iiristä sekä miehen syntymäpäiviä (joita varten ei jaksanut edes kaiken tämän leipomisen jälkeen kakkua leipoa…so sorry rakas). Juhlaputki loppuu ensi sunnuntaina Äitienpäivään. Prinsessamme ovat edustaneet kaikki juhlat samoissa mekoissa (ihan omasta tahdostaan), joten eilisiin ristiäisiin ostin sitten uudet mekot ja kengät. Saadaan kuviinkin hiukka vaihtelua 🙂 Lilialle löysin Prismasta ylisöpöt Tapaksen sandaalit. Itse tykkään tuosta nilkkaremmin rusetista älyttömän paljon. Se sopii hyvin yhteen mekon rusetin kanssa.
Josko tämä bloggailukin saisi tästä taas tulta alleen; jotenkin tuntuu että kaikki se liikenevä vapaa-aika menee jossain muualla kuin tietokoneen äärellä. Toisaalta taas ähky materiaa ja sisustamista kohtaan on kasvanut kevään kuluessa niin, että tekee mieli blogata enemmän jostain muusta kuin uusista sisustushankinnoista (joita ei siis tuon materiaähkyn takia edes ole). Kotinurkista ei löydy enää kohtaa, jota en ole esitellyt. Joten aiheita otetaan suurella sydämellä vastaan 🙂 Tekeillä on tällä hetkellä juoksupostaus sekä juttu takapihan tulevasta muutoksesta. Muuten mennään fiilisten mukaan näissä postauksissa. 
Minun oli tarkoitus eilen edustaa Seppälän mustassa sifonkimekossa, mutta koska täällä oli ihan syksyinen ilma, niin kynähame, frillapaita ja musta jakku ajoivat asian paremmin. Tosin eiköhän tuolle mekollekin löydy lähitulevaisuudessa käyttöä. Esimerkiksi kesäkuun alun Tanskan reissulla, kun lähden miehen työpaikan tilaisuuteen.Pitääkin ottaa vielä selvää pukeutumiskoodista, etten alipukeudu. You can never be overdressed, joten sen mukaan mennään 🙂

Suloista sunnuntain jatkoa, 
nyt luovutan tietokoneen pikkuselle, joka haluaa alkaa pelaamaan Hertan Maailman pelejä (vastailen ed.postauksen kommentteihinne myöhemmin tänään).

10 Responses to “Iiris ♡”

  1. Niina sanoo:

    Iiris on tosi nätti nimi!<3

    Hei en muista nähteeni kuvia kylppäristä!?saisko sinne kurkistaa!:)
    Mukavaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa!

    • Maria sanoo:

      Voi Niina, jos haluatte nähdä miltä kylppärit näytti vuonna 1993 niin kaiken mokomin vilautan meidän kylppäreitä ;D Nimim. remonttia (ja lottovoittoa) odotellessa 🙂 Kiitos, ihanaa sunnuntai-illan jatkoa ja muksaa viikkoa sinullekin <3

  2. sanna sanoo:

    Kauniita hempeitä kuvia ja mekko. Juhlaputki voi olla aika uuvuttava. Bloggaile vain fiilliksen pohjalta yleensa silloin blogi on juuri parhaimmillaan.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sanna 🙂 Juuri näin, fiiliksen pohjalta mennään…ja juuri kun sain julistettua kaikelle maailmalle mun sisustusähkyn niin innostuin taas kuvailemaan. Meidän hiukkasen muuttunutta olohuoneen ilmettä. Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä, kun mulla on sisustusähky? 😀 Mukavaa sunnuntai-iltaa <3

  3. Irmastiina sanoo:

    Ihanat sandaalit….voiko ylisöpöjä ollakkaan…:)

    • Maria sanoo:

      Kiitos Irmastiina! Nuo on vielä niin söpöisiä nuo pikkuiset sandaalit kokoa 25, mutta esikoisen sandaalit kokoa 31 ei ole enää ylisöpöjä…ne on kauniita 🙂 Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

  4. Ilona sanoo:

    Ihana uusi blogilöytö, jäin tänne samalla lukijaksi.
    Ilona

  5. Ihania kuvia <3

Kommentoi