maanantai 02. huhtikuun 2012

Kahdestaan ❤

Välillä tekee ihan hyvää istua alas hyvän ruoan ääreen ihan vain aikuisten kesken. Parhaimmillaan kahdestaan rakkaan aviomiehen kesken. Pidempään olen jo haaveillut blineistä. Lauantaina tein hyvissä ajoin taikinan juuren jääkaappiin kohoamaan. Illan suussa pilkoimme sipulit, sulatimme siian- ja kirjolohenmädit, notkeutimme smetanan ja paistoimme blinit. Tässä vaiheessa emme vielä edes tienneet, että saisimme nauttia ne kahden kesken. Lapset leikkivät ulkona keväisessä illassa koko sen ajan, kun me nautimme blinejä ja kuohuvaa. Luksusta ❤

Lisäksi meillä oli vielä savustettua lohta, joka sopi blineihin smetanan kera erittäin hyvin. Tämä sen takia, että lapset eivät olisi ehkä pitäneet mädistä. Mutta koska lapset eivät nyt sitten ilmestyneetkään ruokapöytään (lucky us 😉 niin mies sai vatsansa kylläiseksi lohella täytetyistä blineistä. Alla resepti, jolla minä sain aikaiseksi 16 bliniä. Riittii kahdelle aikuiselle, joista toinen oli erittäin nälkäinen.

Takatalven keskeltä mukavaa alkuviikkoa toivotellen,

11 Responses to “Kahdestaan ❤”

  1. Marita sanoo:

    Kiitos kun laitoit reseptin! Olenkin kuolannut viikonlopusta lähtien nähtyäni kuvan taideteoksestasi. Ehkä minäkin joku päivä kokeilen, kahden armaani kanssa…;)

  2. Niin herkulliset kuvat, että nam!! Blinit on kyllä tosi hyviä. Itse en kyllä ole niitä valmistanut, mut kun nyt laitoit myös ohjeen, niin ehkäpä vois kokeillakin : ). Ihanaa luksusta tuo kahden vietetty aika, niin tarpeen välillä lapsiperhearjessa.

    • Maria sanoo:

      Kiitos 🙂 Täytyy sanoa, että ensimmäinen kerta oli mullekin blinien valmistus ja herkkuja ovat tosiaan. Ja helppoja tehdä 🙂 Ihanaa pääsiäistä!

  3. Toi on SITA arjenluxia:)
    Kiitos bliniohjeesta. Makin olen haaveillut niista mutten ikina kokeillut. Pitaa testata:)

    • Maria sanoo:

      Juuri näin, luksusta arjen keskellä 🙂 Olehan hyvä, mä voisin tehdä noita joka päivä sen verran herkkuja ovat 🙂 Hyvää pääsiäistä!

  4. Saska sanoo:

    Nam nam – tämä emäntä tietää, millä täällä herkutellaan pääsiäisenä! Kiitos reseptistä!

  5. Jenni sanoo:

    Ei voi kuin nieleskellä täällä, tooosi herkullisen näköisiä! Kiitti ohjeesta…

  6. […] (ja kuplivan juomapullon jäähtymään). Jos blinihammasta alkoi kolottamaan niin täällä (klikklik) ainakin mun hyväksi havaitsema bliniresepti.  Ihanaista lauantaita […]

Kommentoi