torstai 01. joulukuun 2011

Jouluinen leipä

Moi,

mitä kuuluu? 
Long time no see 🙂 Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille, teitä on taas tullut lisää sillä aikaa, kun blogini on pitänyt hiljaiseloa. Se on ihana juttu se!
Nyt on pikkujouluväsymykset nukuttu pois ja taas jaksaa. Meidän perhettä vaivaa joku flunssapöpö, mutta paranemaan päin ollaan nyt kaikki. Joten elämä hymyilee, toivottavasti sinullekin ♥ 

 

Tänä vuonna tulee olemaan ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun emme kokoonnu suvun kanssa meille. Mitenköhän sitä osaa olla ilman kaikkea sitä ruoanlaittoa ja hössötystä? Pääsemme valmiiseen pöytään, luksusta. Mutta toisaalta haikeaakin. Ehkä ensi vuonna sitten kokoonnumme jälleen meillä. Jouluruoat teemme kuitenkin kotiinkin ja sitä silmällä pitäen leivoin ensimmäisen kerran elämässäni joululimppua koeluontoisesti. Tai oikeammin joululeipää niin kuin reseptissä luki.
½ l vettä tai piimää  

50 g hiivaa  

2 tl suolaa  

3/4 dl siirappia  

2-3 tl à la Meira fenkolinsiemeniä  

4 dl Myllyn Paras ruisjauhoja  

n. 7 dl Myllyn Paras Emännän puolikarkeita vehnäjauhoja  

50 g pehmeää voita  

175 g (1/2 pss) à la Meira maapähkinä-rusinasekoitusta  

Voiteluun:  

2 rkl siirappia  

2 rkl vettä
 

1

Ota kaikki aineet ajoissa huoneenlämpöön. Lämmitä neste kädenlömpöiseksi. Murenna hiiva nesteeseen. Sekoita joukkoon myös siirappi ja hieman murskatut fenkolinsiemenet. Alusta joukkoon ruis- ja vehnäjauhot, niin että saat kiinteän ja kimmoisan taikinan.

2

Vaivaa joukkoon lopuksi pehmeä voi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinan alla peitettynä kaksinkertaiseksi. Vaivaa maapähkinä-rusinaseos taikinaan. Muotoile taikinasta kaksi leipää. Nosta leivät leipävuokiin ja peitä liinalla.

3

Anna kohota liianan alla puolisen tuntia lämpimässä paikassa. Pistele leivät ja voitele pinta siirappivedellä. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 min. Pienennä vähän lämpöä ja jatka paistamista vielä noin 20 min. Voitele leivät toiseen kertaa samalla kun pienennät vähän uunin lämpöä. Ripottele valmiin leivän päälle rouhittuja manteleita ja vehnäjauhoa.

Itse tein puolikkaan annoksen (yhden leivän), enkä laittanut sitä vuokaan vaan muotoilin leivinpaperille pyöreän palleron, jonka päälle tein viillot. Fenkolin lisäksi lisäsin taikinaan hyppysellisen pomeranssinkuorta. Lämmintä leipää ja päälle Ingmariinia, avot !

Seuraavaksi panostan jälleen makeisiin jouluherkkuihin. Viime vuonna tuli kokeiltua yhtä sun toista reseptiä. Eilen tein limpun lisäksi koeluontoisen juustokakun piparkakkupohjalla. Mutta siitä lisää myöhemmin – onnistumisesta ei ole vielä tietoa 😀

Kivaa joulukuun ensimmäistä! ♥


2 Responses to “Jouluinen leipä”

  1. Marja sanoo:

    Heiiiiiiiiii… noita me voitais tulla teille maistelemaan! Limppua ja piparkakkujuustokakkua 😀 Nam, kuola valuu jo valmiiksi 🙂

  2. Maria sanoo:

    No tervetuloa vaan meidän pöpökammioomme 😀 Julialla oli eilen yli 40 kuumetta koko päivän ja nousi sohvalta vain veskiin. Muuten nukkui ja houraili. Olin jo ihan valmis meneen acutaan illalla, mutta ajateltiin katsoa yön yli. Ja kah, tänä aamuna 36.7. Mullakin keuhkot paranemaan päin ja tekis niin paljon mennä juoksemaan…uskaltaiskohan sitä? Mä oon just tälläinen; en paranna itseäni kunnolla niin sitten sairastan seuraavan kuukauden…

    Ensi viikolla nähdään! Ke tai to? Ja tosta piparkakkujuustokakusta en vielä tiedä. Näyttää ainakin hyvältä 😀

Kommentoi